George Orwell: Katalonia, Katalonia! (1938)

Brittiläinen kirjailija ja journalisti George Orwell tuli tunnetuksi vasta 2. maailmansodan jälkeen kirjoittamistaan klassikoista Animal Farm (1945) sekä Nineteen-Eighty-Four (1949).

Hänen aiempi tuotantonsa on minusta vielä kiinnostavampaa. Erottuaan siirtomaavirkamiehen tehtävistä (Intiassa ja Burmassa) 1927, hän heittäytyi mukaan Pariisin ja Lontoon rutiköyhään kellarityöläisluokkaan, ja kirjoitti kokemuksistaan vahvan yhteiskunnallisen reportaasin Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa (1933).

Dokumenttiklassikko tosielämästä on myös tämä Katalonia, Katalonia! (1938), jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana reportaasina sotatilanteesta (Engl. Homage to Catalonia).

Vuodesta 1936 lähtien Orwell osallistui vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan, taistellen antifasistien puolella Francon fasisteja vastaan. Orwell liittyi antistalinistisen kommunistipuolue POUMn riveihin, koska koki sen läheisimmäksi vaihtoehdoksi tarjolla olevista. Hän itse kuului brittiläiseen ILP:hen (International Labor Party). Yhdessä anarkistien ja soslialistien ammattiliittojen sekä puolueiden ja muiden Francoa vastustavien kanssa he taistelivat Aragonian alueella Kataloniasta länteen päin olevalla rintamalla.

Ensimmäinen positiivinen huomio kirjasta on Orwellin tapa kertoa asioista, myös "oman puolensa" toiminnasta, rehelliseen, kaunistelemattomaan sävyyn. Hänellä ei tunnu olevan tarvetta peitellä antifasistisen kansanrintaman puolella taistelevien alkeellisia sodankäyntitaitoja, sekavaa tunnelmaa ja kaikenlaista saamattomuutta; hän kuvailee oman puolensa tunnelmaa paikoin surkuhupaisaan sävyyn. Fasistipuolen vastaavista oloista taas vertailtavaksi ei saada yhtä tarkkaa kuvaa.

(Spoiler alert:)

Kauniissa maisemissa kuorettuneita ulosteröykkiöitä, kylmyyttä, pitkiä valvomisia, laaksojen välillä viuhuvia luoteja ja kauas kohteistaan putoavia kranaatteja. Varustelutaso oli alkeellinen, pyssyt ikivanhoja, osin 1800-luvulta peräisin. Sota oli sillä alueella pitkään jähmettynyttä asemasotaa, mikä turhautti Orwellia. Hän himoitsi päästä ampumaan edes yhtä fasistia, mutta uteluihin hyökkäysvaiheen alkamisesta vastattiin aina: "mañana, mañana!"...

Orwell kertoo helmi-maaliskuun koleassa vuoristoilmastossa yöt läpeensä kyykkiessään pelänneensä lopulta enemmän kylmyyttä kuin vihollisen ampumaksi joutumista. Muutenkin hän kuvaa sotatilanteen psykologista puolta kiinnostavasti, todentuntuisesti. Väsyneenä, vähäenergisenä ja likaisena, sotilas keskittyy helposti eniten syyhykirppuihinsa.

Orwell valottaa tositarinaansa monien ihmiselämän ulottuvuuksien ja ilmiöiden kautta, joten teos antaa sotatilanteesta yhteiskunnallisesti monipuolisen kuvan. Hän on asemoinut kertojanäänensä lopulta elämän ja ihmisyyden melko neutraaliksi tarkkailijaksi, laatikoiden ulkopuolelle, pyrkien analysoimaan myös itseään objektiivisesti.

Huumorikin kukkii. Eräs räjähtämätön panos, jolle oli jo nimikin ehditty antaa, oli lentänyt puolelta toiselle jo monia kertoja. Vastapuolelta yritettiin houkutella epävarmoja sotilaita herkullisen ruuantuoksun avulla, megafoonilla siitä kuuluttaen. Muutama nälkäinen vaihtoikin puolta. 

Erittäin hyvä kirja! Kerroin tässä vain pieniä maistiaisia kirjan alkupuolen asemasodasta, mutta loppupuolella kirja keskittyy Barcelonassa syttyneisiin antifasistisen puolen sisäisiin kahakoihin. Sisällissodan sisällä oli meneillään monia pienempiä kahnauksia (mm. Nl-myönteisten ja Nl-vastaisten kommunistien välillä)...

Itse Katalonian alueella lomailleena ja aikaa viettäneenä, myös noissa vuoristomaisemissa, oli kirja riipaisevan hyvää luettavaa, siihen osasi eläytyä. En tiedä onko se yhtä mielenkiintoinen kelle tahansa, ellei politiikanhistoriasta ja ideologioiden kiemuroista välitä/ymmärrä... Suosittelen silti, mikäli ytimiin menevä, rehellinen sotakuvaus kiinnostaa.

5/5

Orwell kuoli tuberkuloosiin vuonna 1950, ollessaan 46-vuotias, vain vuoden suureksi klassikoksi nousseen Vuonna 1984 -kirjan julkaisun jälkeen. Hän eli palavasieluisen elämän, jonka aikana osoitti useampaan otteeseen olevansa valmis uhrautumaan sen puolesta, minkä koki oikeudenmukaisuudeksi.

Kirjabloggaaja kirjastojen puolesta

Tänään 15.7. liityn minäkin kirjabloggaajien pro-kirjasto liikkeeseen. Käväisin lähikirjastoni Varissuon kirjaston edustalla, tai no, lähistöllä. Tuolla takana se häämöttää, äärimmäisen tärkeä ja toimiva lähikirjasto Varissuon asukkaille, joka vastaa myös monin tavoin alueen maahanmuuttajaväestön tarpeisiin yhdessä alakerran Yhdessä-yhdistyksen kanssa. Mitä olisi Varissuo ilman kirjastoa? Ostoskeskus, jonka kyljessä kirjasto sijaitsee, kolkkoontuisi huomattavasti. Kirjasto tuo sivistystä, ymmärrystä ja rakentaa rauhaa. 

Harri Hertell: Älä häiritse iltaa (2015)

Helsinkiläinen Harri Hertell on itselleni tuttu erityisesti esiintyvänä runoilijana, ja loistavana sellaisena. Turun Kuka-baarissa ja Ilmiö-festivaalilla olen saanut hänen runoudesta esimakua, ja hän on jäänyt mieleeni sekä lyyrisesti taidokkaana runoilijana että lausuntatyyliltään rytmikkäänä esiintyjänä. Nyt tartuin tuoreeseen kirjaan, Älä häiritse iltaa, muovitettuani sen ensin Raision kirjaston kokoelmiin.

Kirja poikkeaa tyylillisesti siitä, mitä olen kuullut Hertellin lausuvan livenä. Hänen sanomansa on aiemmin ollut hivenen ironista, nyky-yhteiskunnan kieroutumia neutraalin filtterin läpi analysoivaa kiihkeätempoista "kaupunkilyriikkaa", kuten tämänkin kirjan takakannessa huomautetaan.

Nyt ote on aivan toisenlainen, jopa zeniläisen rauhallinen. Runot ovat lyhyitä, teemoiltaan maanläheisiä ja aforismimaisia.

"Olen maisema
kaikki minussa liikkuu
mutten itse."

Hertell kirjoittaa avarasti, naulitsematta mitään, jättäen tulkinnat lukijalle.

"Lokit lentävät
etsivät ulospääsyä taivaalta."

Pidän itse tästä, maiseman avoimeksi jättävästä filosofisesta vihjailusta. Tulee mieleen Eeva-Liisa Manner tai vaikka orientaali-runous...

"Lapseni
ei minulla ole paljoa annettavaa
vain rohkeus kokea
tämä maailma."

Ihmisäänellä runot kuitenkin puhuvat. Ne ovat elämää kokevan, köyhän (?) ajelehtijan muistiinpanoja.

Runot ovat syntyneet Helsingin Lammassaaressa, Vanhankaupunginlahden innoittamina. Ne on kirjoitettu vanhalla, itä-saksalaisella Erica-kirjoituskoneella.

Kokoelma koostuu kolmesta osiosta: Istun tässä hetken,Yritän kuunnella metsää ja Olemme yhdessä.

Vähällä voi sanoa enemmän - sekö on Hertellin oivallus suhteessa aiempaan tuotantoonsa? Hiljaisuus, joka on jätetty sivujen keskelle, runojen väliin, sanookin minulle eniten. (Runot on tosiaan sijoitettu mukavasti sivujen ylä ja alareunoihin. )

"He pelottelivat kuolemalla
melkein ajattelin
ettei se liity minuun."

Runot käsittelevät elämän suurimpia kysymyksiä, syntymistä, kuolemaa, rakkautta, vanhemmuutta ja ihmisen osaa suhteessa muuhun, luontoon, toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan, hennosti, sortumatta kyynisyyteen tai vakavuuteen.

5/5

Runoutta fiilisteltiin Raisiossa

Runoilijat Mirkka Mattheiszen sekä Daniil "Susinukke Kosola" Kozlov vierailivat Raision kaupunginkirjaston Pienessä RunoMatineassa tiistaina 26.5. esittämässä runojaan. Toimin tapahtuman järjestäjänä ja haastattelin heitä.

Susinukke Kosola lausumassa runojaan.

Nosteessa oleva turkulainen punk-runoilija Susinukke Kosola myönsi runoutensa kumpuavan lähinnä vihasta, kun Mirkka Mattheiszen kysyi häneltä asiasta. Mirkka taas kuvaili runoutensa syntyvän kivusta.

Susinukke Kosola julkaisi viime talvena omakustanteena Voima-lehdessä kehutun runoteoksen .tik. : tutkielma ihmisyyden marginaaleista. Se valittiin Helsingin Kirjamessuilla vuoden toiseksi parhaaksi omakustanteeksi. Teos kertoo mm. syrjäytyneisyydestä, ja kuvailee poliittisen jännitteen ihmisen ja koneiston välille. Tilaisuudessa Susinukke kertoi tilanneensa kirjastaan jo kolmannen painoksen, koska se on ollut niin suosittu. Hän lausui tilaisuuden aluksi runon, joka kuvailee lapsena koulukiusatuksi venäläistaustan vuoksi joutumista hänen henkilökohtaisesta näkökulmastaan.

Mirkka Mattheiszen.

Mirkka Mattheiszen on naantalilainen runoilija, joka voitti viime vuonna (2014) valtakunnallisen esikoisrunoilijoiden Runo-Kaarina -kilpailun teoksellaan Kuvittele reuna. Teos on abstraktia nykyrunoutta, jossa toistuvat luonnonläheiset teemat. Mattheiszen ei myöntänyt olevansa suoranaisesti kantaaottava runoilija, vaikka huoli ympäristöstä nousee hänen runoistaan helposti esille. Hänen kokoelmastaan löytyy sitaatti syväekologi Pentti Linkolalta. Kuvataidettakin opettanut runoilija kertoi ajattelevansa runojaan myös visuaalisesti.

(Kuvat: Päivi Aalto)

Alice Munro: Kerjäläistyttö (1977)

Tämä oli ensimmäinen kanadalaisen nobel-voittajan kirja, jonka olen lukenut. Kanadalainen alkuperäisteos oli nimeltään Who Do You Think You Are?, joka ulkomaille kääntyi muotoon The Beggar Maid: Stories of Flo and Rose. Wikipediassa teosta kuvaillaan novellikokoelman ja romaanin sekoitukseksi. En tiedä miten paljon kirjan rakenne on kokenut muutoksia alkuperäisestä, mutta selkeä romaani tämä minusta oli.

Kanadalaisen alkuperäisteoksen kansi

Alice Munro kirjoittaa kanadalaisen (vaiko amerikkalaisen?) Hanrattyn pikkukylän miljöössä elävästä perheestä. Kirja rönsyilee sivujuonia ja välähdyksiä sinne tänne, mutta kokonaistunnelma pysyy kauniisti koossa. Kirjan pääroolissa on Rose, joka kirjan alussa on pieni koulua käyvä lapsi, joka joutuu isänsä hyväksikäyttämäksi. Hänen elämänsä kaari on tarkimmassa syynissä läpi kirjan. Ohessa kulkevat muutamat muut henkilöt, Rosen läheiset.

Kirjan ensimmäinen huomaamani ansio on Munron kyky tuoda tarkasti esiin ihmisen ulkokuoren takana piileviä todellisia tunteita, jotka ovat usein paljon monimutkaisempia ja jopa päinvastaisia, mitä päälle päin näkyy. Ja hän tekee sen niin taitavasti, että lukijana koin ahaa-elämyksiä, ja pidin itsestäänselvänä, että tottakai lapsi ajattelee noin monimutkaisesti pahoinpitelynsä jälkeen... (Lapsi on jo päättänyt vaieta koko loppuiäkseen ja kenties karata; lapsi on luonut uuden laajan tulevaisuudensuunnitelman hetkessä, kriisitilanteen paineessa.)

Munro ite.

Kirjan toinen ansio on sen jännittävyys. Tylsältä vaikuttava kristillinen, kaikin puolin perinteinen pikkukyläkään ei jätä lukijaa kylmäksi Munron ohjaksissa. Rosen ihmissuhdekuviot ovat erityisen jännittäviä. Kirjassa käsitellään avioliittoa ja pettämistä tarkkasilmäisesti, kiinnostavista näkökulmista.

Kirja sijoittuu 2. maailmansodan jälkeiseen aikaan ja sitä seuraaviin vuosikymmeniin, mutta tarkasti tämä ei käy selväksi. Amerikka vaiko Kanada, en edelleenkään ole varma...

(SPOILER ALERT:)

Rose pärjää koulussa ja saa stipendin. Pääsee yliopistoon. Menee naimisiin, saa lapsia. Avioliitto käy monimutkaiseksi. Rosesta tulee näyttelijä pieniin elokuviin ja mainoksiin. Hän näyttelee myös elokuvassa, jossa kaikilla naisilla on toinen tissi paljaana, ja joutuu häpeilemään sitä palattuaan myöhemmissä elämänvaiheissaan kotikylille.

Kirjaa sitoo yhteen sen tunnelma, ja sopivin väliajoin tapahtuvat yllättävät purskahdukset. En ole ihan varma lopusta, mitä siinä lopulta tapahtuu. Kirja jättää kysymyksiä ilmaan.

4/5

Mirkka Mattheiszen: Kuvittele reuna (2014)

Jos visualisoisin Mirkka Mattheiszenin Kuvittele reuna -runokokoelmaa, käyttäisin ilmavia, avaria ja laajoja siveltimen vetoja. Tarkkoja ääriviivoja en pienille tilanteille piirtäisi, mutta joissain kohdin käyttäisin kirkkaitakin värejä.

Kirja lähtee liikkeelle pienistä arjen hetkistä, kaupungissa, kahden ihmisen välillä, pelloilla, rannoilla ja hetteiköissä. Lukiessa tulee sellainen olo, että teos ammentaa jossain määrin kirjoittajan omasta elämästä, kuinkas muutenkaan... Kielenkäyttö on loikkivaa, paikoin abstraktia ja minimalistista. Jonkin verran käytetään vähän tarkoittavia täytesanoja, mutta ehkä niillä on oma roolinsa tässä taideteoksessa.

Kertoja kertoo mitä tekee, mitä ajattelee, miten suhtautuu asioihin ja ohi kiitäviin hetkiin; vaihdellen unenomaisella ja realistisella otteella. Kertojan ääni on hiljainen, mutta tarkka. Se analysoi todellisuuden pienimpiä yksityiskohtia kauniisti, tuoden oivaltavasti esiin vaikeasti huomattavia puolia.

Runoissa toistuu usein luonnon ja teknologisaation välinen kontrasti. Hyönteisen veden päällä hyppelyn keskeyttää metsäautotien raskas jytinä.

"...ja miten kaatopaikka kasvaa ketoa, sen rinnettä
rappauspintaa ja miten aurinko kuvioi verille kertaa heijastuvaa kuvaa"

"Meluvallien takana kodit ja kodittomat, kaupunkimetsistä paikkoja pummien kuolla..."

Kuvittele reuna näille tilanteille. Teoksen nimi on eräänlainen käsky.

Kirjan loppupuolella luontoteema nousee enemmän esille. Runot eivät suoranaisesti ota kantaa, mutta ne asettavat kuvia vierekkäin siten, ettei tietynlaisia johtopäätöksiä voi olla vetämättä. Kyllä kulutusyhteiskunnan irvistely nousee rivien välistä melko vahvasti joissain kohdin, ja sitaatti Linkolalta voimistaa tätä tunnetta liikaa analysoivan lukijan päässä... Turku ja itsemurha -aiheiset runot piristivät tätä turkulaista lukijaa kummasti.

Teos voitti siis valtakunnallisen RunoKaarina -kilpailun 2014. Hyvähän se on, kun tarkkaan lukee.

4/5 (outoa kuvata taideteosta numeraalilla, mutta menkööt...)

Sateenkaarihylly valmistumassa

Raision pääkirjasto saa piakkoin oman #sateenkaarihylly :nsä. Olen saanut koota aineistoa siihen viime viikkoina, ja yli 140 nidettä on jo koossa. Kuvassa ensimmäiset tarroitetut. Myös dvd- ja vhs-materiaalia tulee jonkin verran. 

Tosi kyseessä -näyttelyssä

Eilen käväisin kahden Turun taideakatemiasta valmistuvan kuvataiteilijan opinnäytetyönäyttelyssä Barkerilla. Mirja Hanikka ja Veera Järveläinen.

Taiteilijat

Taiteilijat ovat ystävyksiä, ja järjestäneet keskenään jo useamman näyttelyn viime vuosina. Heidän taiteensa myös sopii yhteen. ”Tosi kyseessä” käsittelee yksilön toimintaa ja selviytymistä maailmassa, jossa totuus on subjektiivista.

Näyttelyssä oli esillä parikymmentä kuvaa ja yksi musiikkivideo, taiteilijoiden oma tuotos, sellolla ja kitaralla soitettua folkia. Kuvataiteilijat myös soittivat musiikkiaan avajaisissa.

Eräs näyttelyvieras. (Oli siellä parikymmentä muutakin...)

Barker, Turun vapaan taiteen näyttämö, sijaitsee Raunistulassa.

RunoMatinea

Se ideoimani RunoMatinea on nytten sitten toteutumassa, ti 26.5. Raision pääkirjastossa.

Enää kuukausi jäljellä työharjoittelua. Meneepä aika äkkiä!

Sammakon uutuuskirjailta

Jyri Jaakkola: Pieniä vallankumouksia

Jyrin elämänsä aikana julkaistuista teksteistä ja artikkeleista on julkaistu kirja, Pieniä vallankumouksia (2015). Sammakon kirjakaupassa kirjaa oli esittelemässä ja taustoittamassa Jyrin ystävä Johan, yksi kirjan toimittajista, joka kommentoi myös toista samaan aikaan esiteltyä kirjaa, vieressä seisovan Tomi Astikaisen teosta "Miten elää ilman rahaa".

(Taustaa: Jyri Jaakkola oli ihmisoikeusaktivisti (1977-2010), joka ammuttiin poliittisin motiivein Meksikossa vuonna 2010 hänen ollessa matkalla intiaaniväestön autonomiseksi julistamaan San Juan Copalan kylään ulkomaisena tarkkailijana. Jaakkola oli tunnettu myös reilunkaupanlaiva Estellen toiminnasta, jota pyöritettiin Turusta käsin.)

Johan Ehrstedt ja Tomi Astikainen keskustelevat. Sammakon Seppo Lahtinen (oik.) haastattelee.

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa

Astikaisen kirja vaikutti mielenkiintoiselta, koska hän kertoo siinä liftausreissuista ja seikkailuistaan 5 vuoden ajalta. Valmistuttuaan (ilmeisesti?) kauppatieteiden maisteriksi, hän päätti repäistä aivan toiseen suuntaan vuonna 2009. Kirjan fokus on ilmeisesti myös hänen reissujensa aikana tapaamien ihmisten tyyleissä elää kokonaan ilman rahaa, tai erittäin vähällä; niin oli onnistunut eräs pyörätuolissa istuvakin matkustamaan Euroopasta Australiaan 20 eurolla.

Tilaisuudessa Astikainen kommentoi ristiin lukemaansa Jaakkolan kirjaa, nostaen sieltä myös omaan rahattomaan elämäntapailuunsa sopivia lainauksia.

kirjat:
Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa (into, 2015)
Jyri Jaakkola (toim. Ehrstedt, Haapanen, Lapintie): Pieniä vallankumouksi (sammakko, 2015)

Seitalle

Raision pääkirjaston nuortenosastolla suru-uutisten jälkeen.

Suunnitteilla RunoMatinea

Työharjoitteluni neljäs viikko on käynnistynyt Raision pääkirjastossa. Lukuisten perustehtävien lisäksi olen alkanut suunnitella työnimellä RunoMatinea kulkevan tapahtuman järjestämistä toukokuun lopulle.

Viime viikonloppuna Raision kirjastotalon Martinsalissa järjestettiin suuri KirjaMatinea, jossa haastattelussa kuulin mm. Lauri Eirolaa (tuore esikoiskirja: Assurin Kehrä), dekkaristi Christian Rönnbackaa, Reijo Mäkeä...

Lauri Eirola

Suunnittelemani RunoMatinea sijoittuisi toukokuun lopulle jollekin arki-illalle. Siinä kaksi vuoden sisällä julkaissutta runoilijaa olisi haastattelussa, ja esittäisivät runojaan. Toinen näistä kahdesta on vielä hakusessa.

Aivoviikon materiaalia esillä.

Kirjastotalo ulkoa huhtikuun aurinkoisena päivänä. : )

Pari aineistopromoa & mä

Gdanzigissa syntynyt 2. Maailmansodan aikoihin 15 v. ollut nobel-kirjailija Günther Grass kuoli tänään. Hänen pääteoksenaan pidetään Peltirumpua.

Teemu Hirvilammi oli helsinkiläinen, yksi lempirunoilijoistani, joka kuoli maaliskuun kuudes. Asetin esille hänen teoksia Raision kirjaston runo-osastolle.

Mä kahden viikon työharjoittelun jälkeen. Varsin monipuolisesti on jo tullut kirjastoalaan perehdyttyä aina hyllyttämisestä asiakaspalveluun. 

Raision kirjastossa

Aloitin työharjoittelun Raision pääkirjastossa tällä viikolla. Moderni kirjastotalo, jossa myös nuortenpalveluita ja yhteispalvelupiste, valmistui 1999. Asiakkaita käy paljon ja lainausmäärissä Raisio on maan 20. suosituin kirjasto suhteessa väkilukuun, n. 21 lainaa/as./v.

Nuorten osastolla voi makoilla säkkituoleilla ja käyttää tablet-koneita.

Parhaita/ kivoja puolia Raision kirjastotalossa mielestäni ovat:

Päivä- ja iltakinot (ilmaiset ) kuukausittain 250 paikkaisessa Martinsalissa.

Niin mukavan nätti satunurkka, että toivoisi olevansa lapsi taas. Satujenlukija usein paikalla. 

Musaosastolla lainattavissa meditaatiomusiikkia.

Tilojen avaruus, erityisesti ylöspäin. +seinien punainen ja turkoosi sointuvat.

4.48 Psykoosi Tehdas-teatterissa

Tehdas -teatterissa on esitetty kevättalven aikana brittiläisen Sarah Kanen 90-luvulla kirjoittamaa näytelmää masennuksesta. Psykoosi 4.48 on nyt ehkä ensimmäistä kertaa Suomessa, suomeksi, sovitettuna vieläpä nukketeatteriin.

Nyky-nukketeatteri ei tarkoita vain nukeilla teatteroimista. Käytännössä tämä teatterimuoto yhdistelee mosaiikkimaisesti erikokoisia ilmaisukeinoja, miniatyyristä, ihmisenkokoiseen ja suurempaan. Oman kokemukseni mukaan nyky-nukketeatterissa nuketkin ovat aina mukana, ohessa tai pääosassa, mutta niiden lisäksi voi lavalla tapahtua kaikkea mahdollista; ainakin turkulaisten uuden aallon tekijöiden toimesta. Nukketeatteri on ilmaisunvapautta kokonaisvaltaisimmillaan.

Turun Sanomien jutun (1.2.2015) mukaan näytelmä "onnistui välttämään kliseitä". Olen täysin eri mieltä, mutta en suinkaan negatiivisessa mielessä. Näytelmä vain sattui käymään alusta alkaen järjestäen läpi kaikki masennuksen stereotyyppisimmät tilanteet ja kokemusmaailmat, mitä julkiseen näkökulmaan asti on tihkunut.

Näytelmä lähtee liikkeelle hitaasti lavalle rakennetussa synkässä vuokrakämppä-miljöössä, jossa pääroolissa toimiva ihmisnäyttelijä, Outi Sippola, hääräilee. Pian mukaan tulvahtaa myös nukketaso, kun tämä tarttuu lattialla lojuviin esineisiin ja käyttää niitä "pikkumaailmojen" luomiseen. Masentuneen tunnetilojen kuvailu luonnistuu syvällisesti.

Symboliikkaa käytetään osuvilla tavoilla. Mitä heikolla hetkellä pureksittavat ruusut kuvastavat? Näyttelijä pukeutuu kymmeneen takkiin ja möyrii ympäriinsä ahdistuneena. Jossain välissä aggressiivinen oveen koputus säikäyttää hänet. Savu- ja ääniefektit voimistavat kohtauksia.

Näyttelijä puhuu murretta ja sanoo suoraviivaisesti, monologimaisesti, miltä tuntuu. Tekstin ovat onnistuneesti suomentaneet Hilla Väyrynen ja Outi Sippola. Ohjaus on Johanna Latvalan ja nuket, lavastus sekä puvut Maiju Tainion työtä.

Näytelmä rytmittyy kämäisen kämpän, psykologin vastaanoton, mielisairaalan lääkehelvetin ja masentuneen päänsisäisten maailmojen ympärille. Ilmaisukeinot vaihtelevat tiuhaan tasoilta toisille, mutta onnistuvat nivomaan tyylillisesti yhtenäisen kokonaisuuden.

Loppua kohti meno kiihtyy ja päähenkilö joutuu tanssimaan veitsenterillä. Huipennus on unenomaisen mystinen.

Susinukke Kosola: .tik. (2014)

Turkulaisen runoilijan Susinukke Kosolan (pseudonyymi) toinen runoteos, Tutkielma ihmisyyden marginaaleista, on tutkielma, joka käyttää lähdeviitteinään yksilön kokemusmaailmoja, muistoja. Teos julistaa ne luotettaviksi faktoiksi, koska todellisuus ei koostu reaaliluvuista, ja tämä teos vittuilee systeemille, joka on pyöristänyt "ylijäämäluvut" pois yhteiskunnan normaalijakaumasta. Ylijäämäluvut viittaavat marginaalitapauksiin, mediaanista poikkeaviin ihmiskohtaloihin, joiden olemusta tämä tutkielma yrittää valottaa.

Teos käy läpi kuusi erilaista ihmisyyden marginaalia, ja muodostaa näin mukavasti etenevän temaattisen kokonaisuuden. Jännite syntyy herkkien ja monimukaisten, sielujaankin epäilevien, repaleisten, tuntevien ihmisten ja heidän elämiä vain binäärikoodin kautta datana hahmottavan kylmän koneiston välille.

"Asiasta tulee fiktiota jos siitä kirjoitetaan vaihtoehtomediaan" - kunkin kappaleen alussa mainitaan ironisesti jokin lammaslaumaa paimentava teesi. Unenomaisuuden ja selkeän vuorottelulla, teos käsittelee mm. hulluutta, syrjäytyneisyyttä, vapaata rakkautta, koulukiusaamista, kiakkovierasjuhlia, itsetuhoisuutta ja yleisesti ihmisen elämää ja osaa filosofisesti. Vaikka kaikkea epäillään aika synkissä tunnelmissa, maalaa kerronta jonkinlaisen valokehän aidon ihmisyyden päälle.

Kirjan ulkoasu on varsin kaunis, ja sivuille on siroteltu myös visuaalista ilmaisua, joka tukee osuvasti runoutta. Susinukke Kosola on itse kirjoittanut, kuvittanut ja taittanut kirjan, ja julkaissut sen anarkistisen Kolera -kustantamon kautta. Teos on saanut hyvää palautetta (Voima-lehdessä: 5/5) ja valittu toiselle sijalle eräässä esikoiskirja-raadissa Helsingin kirjamessuilla.

Harvoin runokirjaa tekee mieli lukea uudestaan, mutta nyt jäi sellainen fiilis. Tässä riittäisi vielä pureksittavaa.

4/5