tiistai 13. marraskuuta 2018

Lukemisen edistäminen lasten ja nuorten parissa

Lukemisen edistäminen lasten ja nuorten keskuudessa on yksi kirjaston tärkeimpiä tehtäviä. Lukemisen ymmärtämisestä riippuu lähes kaikki. Ymmärtävätkö ihmiset toisiaan, osaavatko he ilmaista itseään, tarinallistaa projektejaan, tekemisiään tai itseään sosiaalisesti (?), kykenevätkö he keskittymään asioihin syvällisesti? Tälle perustuu rauha, hyvinvointiyhteiskunta, kaikki kehitys ja keskinäinen luottamus. Yhteiskunta koostuu tarinoista, joiden mukaisesti eletään, tehdään työtä ja menestytään. Kaikki vertaavat itseään arkkityyppeihin ja näkyviin hahmoihin, jotka on painettu syvälle kulttuuriperimäämme. Elämän kaava ei synny tyhjästä, vaan sitä matkitaan monista lähteistä. Mikäli tarinoita ei osata kertoa, eivät pärjää yksilöt, projektit tai yritykset. Tarinan ymmärtäminen syvällisesti on yksi tärkeimmistä taidoista; se voi nostaa ihmisen kuilun partaaltakin. Tarinan voi kertoa myös toivottomuutta lietsoen. Jokaisella alalla on hyötyä siitä, että osaa lukea, kirjoittaa ja parhaimmillaan luoda positiivisia tarinoita; ei yksistään peli- tai mainosalalla, vaan kirjaimellisesti, millä tahansa alalla: ravintola-alalla, metallialalla tai hoitoalalla. Se, jolla on paras tarina, voittaa aina kilpailun pitkällä aikavälillä. Toivottavasti parhaat tarinat kerrotaan tulevaisuudessa hyvien asioiden puolesta.

Kirjastotyössä olen tänä vuonna ollut aktiivinen lukemisen edistämisen parissa, sekä kouluyhteistyön parissa yleisemmin. Olen järjestänyt monenlaista sisältöä ryhmille päiväkoti-ikäisistä aina 9-luokkalaisiin asti. Maaliskuun ja marraskuun välillä olen esim. vetänyt 19 kertaa kirjastonkäytön opastuksen ja kirjavinkkauksen Armfeltin koulun 7-luokkalaisille, tavoittaen yhteensä noin 400 oppilasta. Tunnit ovat luentomaisia, mutta pyrin aina keskustelevaan ilmapiiriin. Päiväkotilaiset, eskarit ja 1- tai 2-luokkalaiset kävivät satuhetkessä 13 kertaa (ryhmäkoot 8-25). Kiersin syksyn aikana Halikon lähikouluilla 8 eri käynnillä ja pidin kirjastonkäytön opastuksia ja kirjavinkkauksia tavoittaen hieman yli 200 koululaista, jotka olivat 1-3 -luokkalaisia. Yhteensä 1-3 -luokkalaisia on käynyt järjestämilläni tunneilla kevään ja syksyn aikana tähän mennessä yli 500. Mediamatkalla, jossa opitaan monenlaista, on käynyt 3 kerralla yhteensä 59 neljäsluokkalaista. 5-6 -luokkalaisia kävi kirjastonkäytön opastuksessa ja kirjavinkkauksessa 22 oppilasta. 9-luokkalaisia kävi syyskuussa tiedonhaun opastuksessa 35 oppilasta. Nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä järjestetyssä mangan ja animen illassa kävi 6 nuorta.

Kirjastonkäytön opastusta
Tällä volyymilla yksittäinen, kouluyhteistyön parissa uusi kirjastotyöntekijä on voinut hieman alle 9 kuukaudessa tavoittaa lapsia ja nuoria lukemisen edistämisen merkeissä. Jotakin sisältöä on järjestynyt karkeasti arvioiden yli 1000:lle lapselle ja nuorelle kaiken normaalin kirjastotyön ohessa. Olenkohan siis palkkani ansainnut? Kirjaston ja koulun välinen yhteistyö on todella keskeisessä osassa lukemisen edistämiseksi tehtävässä ruohonjuurityössä. Avaimet patojen murtamiseksi sijaitsevat kirjastonhoitajien ja opettajien välisessä yhteistyössä; kun lapsille saadaan jo varhain positiivisia lukukokemuksia, lainauskokemuksia ja vapauden tunnetta selailla suurta kirjakokoelmaa kirjaston hyllyjen väleissä. Minkä kirjan lainaisin seuraavaksi? Kirjat raivaavat seesteisen ja keskittymiskykyä parantavan vaihtoehdon hektiselle digitaalisyötteelle, jota lastenkin arki alkaa olla täynnä. Kirjan lukeminen keskittyneesti alusta loppuun on erittäin palkitsevaa ja kehittävää. Jotkin asiat eivät digitalisoitumisen myötä todellakaan parane. Lukukokemuksen osalta painettu kirja, jota voi pidellä käsissään, on yhä ylivoimainen.


perjantai 21. syyskuuta 2018

Analyysiä Perno Mega City -kirjasta

Noora Vallinkoski on kirjoittanut Perno-Pansion alueen elämää 80- ja 90-luvuilla käsittelevän kirjan, Perno Mega City - Lähiöromaani (Atena Kustannus 2018), johon hän ammentaa aineksia omasta lapsuudestaan kyseisellä alueella. Olen itse kotoisin juuri samaisesta tähkiönkadun pihapiiristä, johon kirjan ydintapahtumat sijoittuvat. Sen vuoksi kirjan lukeminen herätti minussa nostalgisia tunteita monessa kohdin.

Kirjan lukeminen oli varsin henkilökohtainen kokemus, sillä tunnistin jatkuvasti tuttuja maisemia ja henkilötarinoiden palasia. Miljöö oli pienintäkin piirtoa myöten todenmukainen. En olisi uskonut, että joku kirjoittaa lapsuuteni syrjäisen lähiön ajoista vielä joskus kirjan. En tuntenut kirjailijaa ollessani lapsi, sillä hän oli minua 5 vuotta vanhempi ja asui viereisessä kerrostalossa. Tuohon aikaan lapsia oli pihapiirissä todella paljon, kymmenittäin. Nykyään kirjailija asuu Tanskassa. Hän on opiskellut mediatutkimusta ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa.

Kirja on onnistunut todella rikkaasti ja elämänmakuisesti kuvailemaan tuon ajan tunnelmaa ja elämänmenoa. Tunnistin moniakin yhteisiä sukupolvikokemuksia. Ja ne paikat: Manteli, Kuunari, Navigare ja telakka, Heinikonkatu ja Tähkiönkatu - oi mitä nostalgiaa. Kirja on ansiokas monitasoisuudessaan. Huomiota saa niin yksilötaso, yhteisö- ja perhetasot, kuin myös yhteiskunnallinen taso sekä varallisuuserojen aiheuttamat luokkaerot ja niiden vaikutukset, yleiset näkemykset ja asenteet. Asuinaluetta ja sen historiaa käsitellään myös monipuolisesti; miten rakennettiin työväentalo Pansiola (sittemmin tuhopoltettu), miten sai alkunsa kansakoulu, milloin telakka siirtyi keskustasta Pansioon. Kertojanäänenä ja tarkkailijana on kirjan aikana lapsuudesta kohti varhaisaikuisuutta varttuva Hanna. Asioita selviää hänelle muiden henkilöhahmojen, kuten Yrjö-papan tai Mailiksen kertomana. 

Varsinkin luokkanäkökulman esille tuomista monisyisen yksilökokemuksen kautta pidin kirjassa arvokkaana. Perno-Pansio on aina ollut duunarivoittoista aluetta, mutta ei täysin, on siellä jokunen porvarikin asunut, ja alueen asuntokanta onkin monipuolista, eikä kyseessä ole mikään homogeeninen betonilähiö. Lapsi ymmärtää ja muistaa varallisuuseroihin perustuvan syrjinnän pitkään, vaikkei osaakaan vielä lapsena sanallistaa kokemiaan vääryyksiä. Henkilökohtainen kokemukseni on, että keskiluokkaistuneet aikuiset syrjivät jatkuvasti vuokrataloissa asuvien työläisperheiden lapsia, ja opettivat lapsiaankin niin tekemään. Sivulla 175 omakotialueella tavatun naisen hengitys pysähtyy vain puolen sekunnin ajaksi, kun hän muodostaa päässään ennakkoluuloja tähkiönkadulla asuneesta Hannasta, joka on kirjan päähenkilö, mutta Hanna ymmärtää silti mistä reaktio johtuu - heissä vuokratalojen lapsissa oli naisen mielestä jotain epäilyttävää. Vastaavanlaisia muistoja itsellänikin on paljon. Oli selkeä hierarkia. Aikuiset kuvittelivat, että lapset eivät ymmärtäisi mistä heidän rajanvetonsa ja asenteensa johtuivat, miksi lasten ei annettu leikkiä keskenään tai miksi kaikkia ei päästetty kylään. Oikeasti nämä valinnat ja linjanvedot riipaisivat syvältä. Ulossulkemisen muistaa vielä aikuisenakin.

Vallinkoski sekoittaa sujuvasti aineksia tuon ajan pop-kulttuurista, koululaiselämästä, laman aiheuttamista ongelmista (työttömyys ja alkoholi) ja materiaalisista puitteista, ja saa aikaan autenttiselta tuntuvan romaanin tuon ajan Perno-Pansiosta. Teini-ikään tultaessa matkustetaan bussilla Hansakortteliin, käydään hesessä ja nuorisokeskus Palatsissa (tuttu paikka sekin), ja aletaan kokeilla päihteitä. "Maailma" avartuu Pernon ulkopuolella. Kirja on selkeästi myös nuoren tytön kasvutarina. Vaikeuksien kautta kuljetaan, mutta pinnalla pysytään, ja ainakin koulussa pärjätään. Keskiössä ovat oman perheen vaikeudet: isän syöpä, äidin mielenterveysongelmat sekä omat pelot ja ahdistus.

Minulle heräsi kirjasta jopa kotiseutuylpeyttä, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Perno-Pansiolla on kuitenkin ollut rikas historia työväentaloineen, lentokenttineen ja puutalopihapiireineen. Laivateollisuus on alueen kantava voima yhä tänäkin päivänä. Vihdoinkin joku kirjoittaa alueesta ja sen tavallisista ihmisistä laadukkaan kirjan. Marko From on toinen Pansiosta jonkinlaisen kirjan kirjoittanut. On vaikea ymmärtää miksi Varsinais-Suomen suurimman työpaikkarykelmän kyljessä sijaitseva lähiö on tänäkin päivänä niin näivettynyt. Kirja keskittyy juuri siihen ajanjaksoon, jolloin alueen asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan. 90-luvun lama jätti monia lapsiperheiden isiä ja äitejä työttömiksi, ja sen myötä täyttyivät iltaisin Navigaret ja metsäpubit. Alkoholi moninkertaisti työttömyyden tuomat ongelmat. Moni kärsii niiden säteilyvaikutuksista yhä tänäkin päivänä.

Kirjalla on henkilötasolla dramaattinen ja tositapahtumiin perustuva loppu. Humalainen nuori ajoi traktorilla kuoppaan, ja huonostihan siinä kävi. Samalla tapaa myös koko alueen kehityskulku on ollut traaginen. Potentiaalia joskus oli, mutta mihin se hukattiin? Onneksi sentään Pernon telakka on saanut paljon suuria laivatilauksia viime aikoina. Kenties Perno-Pansion alue saa vielä uuden mahdollisuuden nousta ja kehittyä.

Kirja oli siis oikein hyvä.

Syysterveisin
Aarne :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Koulun ja kirjaston yhteistyötä toteuttamassa

Tässä työssä ehkä parasta on vierailla pienissä lähikouluissa "kirjastolähettiläänä" (ehkä hieman mahtipontinen termi :D). Nämä reissut ovat aina mukavia. Koulun ja kirjaston yhteistyöohjelman mukaisesti kierrän Halikon alueen kyläkouluissa kertomassa kirjastosta ja vinkkaamassa kirjoja, innostaen lapsia samalla lukemisen pariin. Pienimpiä tulee kannustaa lukemaan oppimisessa, kutakin sitä omaa vauhtiaan; mutta monen motivaatio oppia lukemaan varmasti kasvaa, kun he kuulevat mitkä huikeat mahdollisuudet kirjastokortilla avautuvat kirjojen maailmoihin. Osaamisen erot ovat tässä vaiheessa lukuvuotta vielä suuret. Toiset ykkösistä ovat jo ennen koulun alkua oppineet sujuvasti lukemaan (voivat lukea esim. Harry Pottereita), toisille taas monet kirjaimistakin ovat vielä vieraita. Heille käyvät tässä vaiheessa lähinnä kuvakirjat, ja ta-vu-te-tut kirjat lukemisen opettelua varten.

Meri-Halikossa

Tänään sain syysurakan valmiiksi ja ympyrän sulkeutumaan, kun kävin viimeisessäkin Halikon lähikoulussa, Meri-Halikon koulussa. Muita lähikouluja ovat Märynummen, Vaskion, Mustamäen ja Hajalan koulut. Armfeltin koulu taas on lähes 900 oppilaan koulu Halikon keskutassa. Nyt on tullut kierrettyä niin pienet kyläkoulut kuin oppilasmäärältään valtaisan Armfeltin koulun alaluokat, ja kenttä on siis tullut tutuksi. Ykköset on saatettu kirjaston asiakkaiksi kirjastokorttien myötä, ja tutustuttamalla heidät kirjaston ideaan. Useimmilla on jo lainaus- ja palautuskokemuksiakin, jollei Halikon kirjastosta, niin ainakin Halikon kirjastoautosta. Kouluyhteistyö alaluokkien osalta toki jatkuu pitkin lukuvuotta, mutta nyt on suurin pullonkaula ohitettu, ja voin huokaista helpotuksesta. Seuraavaksi sitten vuorossa 7-luokkien opastukset. Kirjaston kouluyhteistyön työmaa on todella suuri ja tärkeä.

Kesällä ja syksyllä olen lukenut paljon lasten- ja nuortenkirjallisuutta laidasta laitaan. On tullut luettua Supermarsua (tykkäsin!), Puluboita (en tykännyt, mutta Veera Salmen toinen kirja Saari oli hieno nuorten seikkailuromaani), Ellaa ja kavereita, Geoetsiviä, Karhua ja kaniinia, Roald Dahlia, Lagercrantzin Dunne-kirjoja, Babette Colen kuvakirjoja, Kepler62-sarjaa eteenpäin (nyt osassa 6!), Lasse-Maijan etsiväkerhoja, yhden Neropatin Päiväkirjankin (yleissivistyksen vuoksi), Rick Riordanin kirjoja (Magnus Chase ja Percy Jackson), Erin Hunterin Etsivät-sarjaa, Terry Pratchettin Onttu-trilogiaa ja Tuutikki Tolosen Mörkövahtia (se oli loistava!). Lasten- ja nuortenkirjallisuus on monessa mielessä jopa parempaa kuin aikuisten kirjallisuus, koska siitä puuttuu turha pätemisen tarve. Hyvät tarinat toimivat kaiken ikäisille, kuten on esim. Roald Dahlin kohdalla.

Lukemisen edistämisen tärkeydestä voisin kirjoittaa myöhemmin toisen bloggauksen. Siinä aihe, josta saattaisin keksiä jotain uuttakin sanottavaa.

Syysterveisin
Aarne

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Lastenkirjallisuutta vinkattavaksi, kevään satoa

Tänä keväänä aloitin uudessa työssäni kirjavinkkaamisen nuorille toden teolla. On siis tullut luettua ja selailtua paljon lasten- ja nuortenkirjallisuutta viime aikoina, mikä on ollut todella antoisaa. Goodreads-sivustolle olen päivittänyt suurimman osan lukemisistani, mutta olisi paikallaan listata vielä blogiinkin mitä kaikkea sitä on tullut luettua. Parhaimmistosta lisään perään kuvan, jotta ne erottuvat joukosta. Täytyy sanoa, että arvostelijana olen välillä aika tiukka, jotta ei kannata pelästyä joidenkin kirjojen huonoa arvosanaa; ne voivat silti olla ihan okei. Arvostellessani kiinnitän huomiota kirjan sisällön monipuolisuuteen, omaperäisyyteen, syvyyteen ja mielikuvituksen rikkauteen.

Lastenkirjallisuus

Gough, Julian: Karhu ja kaniini #1 Kaverin kamalat tavat & #2 Nakuttava naapuri

Kolmas osa on vielä minulla lukematta tästä uudehkosta lasten kuvakirjasarjasta. Olin kummankin kohdalla lähellä antaa 5/5, mutta päädyin lopulta maltilliseen 4/5 pisteytykseen. Tarinat ovat sekä yllättäviä, jännittäviä että opettavaisia. Nakuttavassa naapurissa oli oikein buddhalaista elämänviisauttakin. Kuvitukset ovat myös loistavia. Eläimet ovat uskottavalla tavalla persoonallisia. Soveltuu kaiken ikäisille. 4/5

Simukka, Salla: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa (2016)



Kirjan alussa pidin sitä vielä aika pilipalina, mutta vähitellen siihen tuli mukaan uusia tasoja, jotka paransivat laatua huomattavasti. Liisan Seikkailut Ihmemaassa vuodelta 1865 on tietenkin tämänlaisten tarinoiden, joissa päädytään ihmeen kaupalla toiseen maailmaan, inspiraation lähteenä. Simukka kirjoittaa erittäin mielikuvituksellista tarinaa, jossa unenomaisuus kaikkine epäloogisuuksineen toimii. Omituisia hahmoja ja ympäristöjä piisaa. Vastakohtana Sisarlalle on täysin tavanomainen koulumaailma, jossa ihmeitä ei tapahdu. Sisarlan puolelle sukelletaan yhtäkkiä. Jännite toimii alusta loppuun. Kirja on romaani, ja soveltuu luettavaksi ehkä 3-luokkalaisista ylöspäin. 4/5

Parvela, Timo: (#2 Pate) Paten Jalkapallokirja (2015)

Yksi monen monista lapsille suunnatuista jalkapallokirjoista, joissa on huumoria ja huolettomuutta. Tämänkaltaisia olen lueskellut useita tänä keväänä. Tämä oli sieltä parhaasta päästä. Sisältää kuvituksia ja kuva-arvoituksia, joissa huumoria. Kirja sopii hyvin lukemista aloitteleville, joille täystekstiset kirjat ovat vielä liian korkea kynnys. Tässä kirjassa on sellaista huumoria, joka avautuu aikuisille eri tavalla kuin lapsille; kun esim. pultsari otetaan mukaan pelaamaan. 3/5

Delikouras, Aleksi: Nörtti 2 (2013)

Päätin yleissivistyksen vuoksi lukea yhden Nörtti-kirjan ja se oli ihan okei. Kirjassa tehtiin luokkaretki Kreikkaan, ja kaikenlaisia kömmähdyksiä sattui matkan varrella. Päähahmo DragonSlayer666 ihastuu, vihastuu ja mokailee jatkuvasti. Hänen persoonansa esiintyy kirjassa huomattavan lapsellisena. Toisaalta tämä tarjoaa lukijalle mahdollisuuden asettua hahmon yläpuolelle, myös ihan alakoululaiselle. Henkilöiden väliset suhteet ovat kuitenkin melko aidonoloisia, ottaen huomioon, että kyse on teini-ikäisistä. Ymmärrän nyt ehkä, miksi kirjat ovat olleet niin suosittuja viime vuosina. 2/5

Salmi, Ronja: Onks noloo? Leirikoulussa (2017)

Tavallisesta koululaiselämästä kertova kirja. Mikään juonessa ei oikeastaan yllättänyt. Kuvituksia oli niin paljon, että kirjaa voisi kutsua kirjan ja sarjakuvan välimuodoksi. Lopussa oli ystävyyttä ylistävä opetus. Kerronta on yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää. Toisaalta jännitystä ei paljoa ollut. Sopii lukemista aloitteleville, ehkä 2-6-luokkalaisille. 2/5

Widmark, Martin: Lasse-Maijan Etsivätoimisto #18 Jalkapallon arvoitus (suom. 2018)

Ei kovin ihmeellinen tarina tosiaan, mutta sympaattisia hahmoja ja rentoa kuvitusta. Lapselle voi olla jännittävää arvuutella kadonneen pokaalin mysteerin loppuratkaisua. Sopii lukemista aloitteleville. 2/5

Ala-Harja, Riikka: Kahden maan Ebba (2017)


Pidin kirjassa henkilökohtaisesta näkökulmasta ja siitä miten paljon erilaisia tunnetiloja onnistuttiin kuvailemaan aidon oloisesti. Päähenkilön elämä on aika hektistä ja monipuolista, kun hänellä on jännä perhe ja hän matkustelee kahden maan välillä, kun vanhemmat ovat eronneet. Kirja oli katsaus erään hahmon elämään, eikä niinkään tarina, mutta toimiva katsaus. Herättää paljon ajattelemisen aihetta. Kieli on sopivan yksinkertaista, mutta silti monipuolista, ja sopii siis ehkä 2-luokasta ylöspäin luettavaksi. 4/5

Parvela, Timo ja Sortland, Björn: Kepler62 #1 Kutsu & #2 Lähtölaskenta


#1 Parvela, Timo:

Kirjassa oli samanaikaisesti sekä lämminhenkinen että jännittävä tunnelma, mikä oli hienoa. Mysteerisyyttä ja fantasiaa paljastettiin vain vähän kerrallaan. Eletään tulevaisuudessa, kun Hallitus hallitsee kaikkea ja luonto voi hyvin heikosti 10 miljardin ihmisen kulutuslastin alla. Kepler62 on sekä planeettajärjestelmä että uusi PS10:lle julkaistu peli. Janin ja Arin välinen sisaruussuhde tuntui aidolta ja huoltapitävältä, ja kun heidän äiti oli häipynyt johonkin, heidän välit olivat lähentyneet, kun he asuivat kahdestaan (8- ja 13-vuotiaat) ja viruivat "yhteisessä liemessä". Kirjassa oli myös mukavasti kuvituksia, ja se oli helppolukuinen. Kirjan maailmasta paljastettiin sopivissa määrin ja sopivalla rytmillä uutta tietoa. 4/5

#2 Sortland, Björn:

Taso romahti selvästi ykkösosasta. Tässä oli niin ennalta-arvattavaa kaikki. Ja jotenkin jännite puuttui lähes kokonaan. Nuortenkirjaksikin tässä oli minusta aliarvioitu kohderyhmää. Nämä alienit, jotka viruivat lasiputkissa Area51:llä oli erittäin tylsästi kirjoitettu. Kuvitus paikoin pilasi lukuelämystä. Tässä kirjassa myös ihmissuhdetaso oli selkeästi köyhempi kuin ykkösessä. Lieneekö kyse siitä, että norjalainen Björn Sortland ei kirjoita yhtä sujuvasti kuin pitkän linjan tekijä Timo Parvela? 2/5

Kepler62:set sopivat mielestäni luettavaksi 3-luokkalaisista ylöspäin kaikenikäisille.

Benjamin, Ali: Mitä sain tietää meduusoista (2017)


Se on siinä ja siinä onko tämä lasten- vai nuortenkirjallisuutta. 

Minäkertojana on ala- ja yläkoulun taitteessa oleva Suzy, jonka entinen paras ystävä Franny on kuollut hämäräperäisesti hukkumalla mereen kaukomaan matkalla. Suzy aloittaa puhumattomuuden kauden. Koulumaailma hyörii taustalla, eikä kirjassa ehditä siihen pureutumaan kovin syvälle. Kirjan juoni kytkeytyy keskeisesti biologian lopputyöhön, jonka aiheeksi Suzy valitsee meduusat. Myös Frannyn kuolema on Suzyn epäilyjen mukaan kytköksissä meduusoihin. Minäkertojana Suzy on syvällinen, herkkä ja tarkkanäköinen havainnoija.

Kirjassa on hyvän draaman kaaren lisäksi ripoteltu sekaan tietopläjäyksiä meduusoista ja muistakin luonnonjutuista. Henkilöhahmojen väliset vuoropuhelut ovat monitasoisia ja älykkäitä. Juonenkulku oli kaikesta huolimatta jotenkin liian kapea-alainen, kuin juna, joka eteni yhtä ainoaa raidetta, ehkä välillä ottaen takaumia menneeseen. Loppu hieman nuupahti, mutta oli toisaalta realistinen. Ihan ok, simppeli, mutta kuitenkin fixu, jotta sopii luettavaksi nuorille (6-9 lk.). Puntaroin annanko 3 vai 4, mutta päädyin 3:n. 3/5

Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu (1952)


Klassikkoihin harvoin pettyy. Taidokkaasti kirja on onnistunut vangitsemaan 50-luvun työläiskotien tunnelman merenrantakaupungissa, Kotkassa, jossa merenkulku ja kaupankäynti ovat keskeisiä elinkeinoja. Kirjassa esiintyy pääosin poikahahmoja, ja lisäksi aikuisia esim. Pertsan ja Kilun vanhemmat, poliisi Paavola ja salakuljettajat Manki ja eräs toinen. Kirjan keskiössä onkin poikien välinen ystävyys ja toveruus, seikkailut, kokeileminen ja riskien ottaminen, lisäksi poikien suhde perheisiinsä. Murresanoja on viljelty sopivasti tekstiin, kuten: Röönlunti, provianttia, limonaatia, klareerata tai hoksoneerata. Tarina etenee mukavalla rytmillä eteenpäin, ja jännittäviä episodeja kytkeytyy Pertsan ja Kilun tekemisiin vähitellen. Jännitys nousee välillä pienistäkin tekijöistä, kuten siitä, käynnistyykö veneen moottori, saadaanko kahvit ajoissa keitettyä jne. Kertojanääni varsin taidokkaasti onnistuu kuvailemaan myös poikien sisäistä maailmaa ja ajattelua, vaikka tapahtumia ei kerrota heidän minä-näkökulmasta. Välillä hahmot vain lausuvat ääneen ajatuksiaan, vaikka olisivat yksin, mikä oli hauska tapa avata heidän ajatteluaan lukijalle. Poikien tietty rehellisyyden tavoittelu ja pikkurikollisuuden liiankin innokas välttely tuntuu jossain määrin epäuskottavalta, mutta lopussa he sentään antoivat pikkusormensa itsenäiselle ajattelulle, eivätkä ihan kaikesta sännänneet poliisi Paavolalle kielimään. 4/5

Evinsalo, Kari: Etsivä Vertti ja Kolholan kätkö (2018)


Ai että. Nyt tuli tehtyä kirjallinen löytö. Tämä on lasten dekkarisarjan joku viides tai kuudes osa. Teksti on rikasta ja elämänmakuista. Kirjassa olennaisinta ei ole salapoliisimeininki, joka sekin kyllä toimii, vaan se, miten laadukkaasti kaikki on kirjoitettu. Huomattavasti sujuvammin kuin monessa muussa lastenkirjassa ainakin. Teksti ei aliarvioi lukijaa. Kirjan maailma hahmoineen on elävä ja monipuolinen. Sanavarasto on laaja ja tapahtumat yllättäviä, ne kuvataan yksityiskohtaisesti mutta ymmärrettävästi. Juoni ei kuitenkaan ole mikään huippu, vaan aika perus. Sopii luettavaksi 3-luokkalaisista ylöspäin. 3/5

-

Minusta tuntuu, että olen lukenut paljon muutakin tänä keväänä, mutta tässä oli ne mitä muistin lukeneeni...

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Nuortenkirjallisuutta vinkattavaksi 7-luokkalaisille

7-luokkalaisille olen pyrkinyt löytämään hieman lyhyempiä ja helposti ymmärrettäviä kirjoja, joissa jokin kiinnostava koukku. Eli sivumäärä olisi maksimissaan noin 250. Tässä joitain uusia (2017 julkaistuja), ja yksi vanhempi, joiden taso kyllä vaihtelee, mutta jotka täyttävät nuo mainitsemani tuntomerkit.


Anne Salovaara: Afroditen askelin (2017)
Novellikokoelma esikoiskirjailijalta. 10 novellia, jotka kertovat irtiottoja tekevistä seikkailullisista nuorista. Paras novelleista on ehkä kirjan avaava novelli, jossa Niko ja Jani liftaavat halki Euroopan kohti Stonehengeä. Kaikissa novelleissa tulee vastaan osio, jossa mennään maagisen realismin puolelle. Lisäksi jokainen kytkeytyy johonkin antiikin Kreikan jumaltarustoon, ja kirjan lopussa paljastetaan mikä mihinkin. Novelleissa on romansseja, käsitellään kuolemaa ja oman identiteetin etsimistä. Novelleissa käytetään huumeita ja tapahtuu kaikkea aika rajua. Monissa ollaan matkalla jossakin kaukomaassa. 3/5.


Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917 (2017)
Tämä oli mielestäni hyvin kirjoitettu nuorille sopiva historiallinen romaani vuoden 1917 tapahtumista, ja tänä vuonna teemaltaan ajankohtainen. Kirjan lopussa Suomi itsenäistyy. Sisällissotaan asti ei vielä päästä, mutta sitä edeltänyttä aikaa, jolloin kansa jakautui kahtia punaisiin ja valkoisiin käsitellään varsin toimivasti ja melko objektiivisesti. Pääosassa on 13-vuotias kauppiaan poika Vilho. Lapset joutuvat pähkäilemään, miksi toisten isät menevät punaisten, toisten taas valkoisten puolelle. Yhteiskunnallisen tilanteen vastakkainasetteluja tuodaan esiin selkeiden jakolinjojen avulla: suojeluskunta - punakaarti, Työmies - Uusi Suometar, leijonalippu - sinivalkoinen lippu, kuningaskunta - tasavalta. Myös ajan yleistä ilmapiiriä kuvaillaan osuvasti teknologisen edistymisen kautta, esimerkiksi kohdassa, jossa vertaillaan hevosta ja uutta keksintöä, automobiilia. Venäjän politiikka ja toiminta on vahvasti läsnä esim. kasakoiden kautta. Kirja on kuitenkin suhteellisen helposti ymmärrettäväksi kirjoitettu, vaikka aiheet ovat abstrakteja vielä osalle 7-luokkalaisista. 4/5.


Kalle Veirto: Ohut hauska kirja (2017)
Hauska ja itseironinen kirja 9-luokkalaisista Ekkusta ja Iiro-Matiaksesta, joille lukeminen on ollut suuri haaste. Heidän pitää ennen peruskoulusta valmistumistaan lukea vähintään yksi kirja ja tehdä siitä esitelmä. He päätyvät valitsemaan listasta kirjan nimeltä Ohut hauska kirja, mutta sitä ei löydykään mistään. Koko kirja on sitten kertomusta siitä, miten pojat etsivät tätä mystistä kirjaa. He tavoittavat lopulta sen kirjoittaneen kirjailijan ja juttu alkaa selvitä. Kirja on humoristinen ja sujuvasti kirjoitettu. Myös jännitettä säilyy loppuun saakka. Onnistuvatko suunnitteilla olevat päätösbileet, johon on tarkoitus hankkia alkoholiakin? Lisäksi käsitellään ihastumisia, nuorten välisiä riitoja, perhesuhteita ja kouluilmapiiriä. 3/5.


Tuula Kallioniemi: Villi viikko (2017)
Tämä oli oikein lyhyt ja helppolukuinen kirja, jossa kuitenkin mukavasti sattumuksia. Mielikuvituksellisia juttuja. Kolme nuorta päätyvät viikoksi mummolaan keskelle korpea ilman kännyköitä ja laitteita. Joutuvat ottamaan vastuuta pienen maatilan hoitamisesta eläimineen kaikkineen. Huoletonta ja humoristista touhua. Ei mitään järkyttävää luettavaa. Viltsun ääni on minäkertoja. On sympaattista, että eläimillä on nimet ja ne toimivat kirjassa persoonallisesti. Tätä voi hyvin suositella vasta lukemista aloitteleville. 3/5.


Jukka Behm: Pehmolelutyttö (2017)
Hieman haastavampi kirja, mutta tärkeä aihe. Voi sopia #metoo-kampanjan teemaan. Tässä käsitellään seksuaalista väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja valtasuhteita. 15-vuotias Emilia latailee kuviaan nettiin, jossa limaiset aikuiset miehet lähettelevät hänelle viestejä. Hän päätyy ensin vahingossa saamaan rahaa siitä, että katselee puun takana jonkun miehen masturboimista. Hän ei itse ymmärrä tulevansa hyväksikäytetyksi kirjan aikana sattuvissa tilanteissa. Hän saa miehiltä rahaa, kun viettää aikaa heidän kanssaan, ja kuvittelee olevansa tilanteen herra. Muuten hän on koulussa kympin tyttö ja keskiluokkaisen kunnollisen perheen kasvatti. Kukaan ei osaisi arvata mitä hän tekee salaa vapaa-ajallaan. Kirjan minäkertoja on Emilia itse, ja hän kertoo kokemuksistaan, jotka pitää kaikilta salassa, vain pehmoleluilleen. Kirjan kertoja on neutraali, eikä moralisoi tapahtumia. Jää lukijan arvioitavaksi mikä on väärin ja miksi. Jos nuori lukee tämän, olisi hänen kanssaan hyvä keskustella jälkikäteen kirjan sisällöstä. Kirjassa on aika vähän henkilöhahmoja. Emilian lisäksi hänen ystävänsä Lila ja Santeri, veli Joona sekä vanhemmat, ja liuta anonyymiksi jääviä miehiä. Mitään äärimmäisen järkyttävää ei kuitenkaan kerronnassa tuoda ilmi, ei esim. suoranaisia seksuaalisten aktien kuvailuja. Sopii luettavaksi jo osalle 7-luokkalaisista, mutta pääosin vasta 8-luokasta eteenpäin, arvioisin. 4/5.


Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan ja pitkä soolo (2017)
Kirjasarjan toinen osa. Keskiössä on jalkapalloilu, ja jalkapallokulttuuri. Pelitilanteita kuivaillaan yksityiskohtaisesti. Harjoitusten ja pelien välillä pojat esim. soittavat punkia ja tekevät kolttosia. Jännitys muodostuu sen varaan, pääseekö Fc Tykittäjät nousemaan sarjaa ylemmäs, ja vaihtaako paras pelaaja seuraa vihollisen puolelle. Tyttöjä ei esiinny kirjan aikan kuin pariin otteeseen, ja silloinkin ihastuksen kohteina. Tämä on todella yksinkertaista luettavaa, kirja etenee kuin höyryjuna, pelistä peliin ja tulokset ilmoitetaan välissä. Jänniä muita juttuja on ripoteltu sinne tänne, kuten valmentajan henkilöhistoriaa. Kirjan hahmot ovat todella kunnianhimoisia ja kirja henkii voittamisen ja menestyksen tarvetta. Hahmot ovat itsevarmoja "alfa-poikia", jotka yleensä saavat sen mitä haluavat. 2/5.


Tittamari Marttinen: Linnean laiskanlinna (2017)
Kirja, joka koostuu blogimerkinnöistä, joita lukiolainen Linnea on kirjoittanut paikallislehden nuortenpalstalle TET-harjoittelunsa aikana. Palstalle saa anonyymisti lähettää kysymyksiä, ja Linnea vastaa kuhunkin kysymykseen pitkällä kolumnilla. Kolumneissa hän kertoo paljon myös omasta elämästään ja taustoistaan, ja jonkinlainen yhtenäinen juonenkulku muodostuu blogimerkintöjen palasista taustalle. Kirjan rakenne on turhan yksipuolinen ja yksiulotteinen, kun kaikki kerrotaan fiktiivisen blogiformaatin kautta, eli tietyn estyneen filtterin läpi. Lopussa paljastuu, että Linnea on tiennyt, että hänen blogeistaan koostetaan lopulta julkaistavaksi tuleva kirja. Kirjan ansio on siinä, että se käsittelee nuoria kiinnostavia kiperiäkin kysymyksiä todella avoimesti. Aiheina ovat esim. sydänsurut, ihastukset, vegaanius, ulkonäköpaineet, kuukautiset, matkustelu, vanhempien kiireisyys, korujen käyttö, transsukupuolisuus, seurustelu, seurustelemattomuus, ujous, hiljaisuus, blogit ja vlogit, seksuaalisuus ja niin edelleen. 2/5.


Jude Watson: (Jeditehtävä #1) Kaaoksen planeetta
Avaruusfantasiasarjan aloitusosa vuodelta 2003. Tämä on lyhyt ja helposti ymmärrettävä kirja, joka sopii 7-luokkalaisille. Kerronta on tiivistä ja nopeasti etenevää. Sanavarasto on aika kapea läpi kirjan, joten sekään ei tuota hankaluuksia lukemista aloittelevalle. Anakin Skywalker on vasta 14-vuotias jedioppilas, ja oppilaiden ryhmään kuuluu liuta muitakin, kuten Ferus, Darra, Tru ja Soara. Heidän opettajinaan toimivat Obi-wan Kenobi, Siri ja Ry-Gaul. Planeettojen välisiä matkoja tehdään hujauksessa ja päädytään puolustamaan Radnor-planeetan asukkaita myrkkypurkaukselta. Kaikki ei olekaan niin yksinkertaista miltä aluksi vaikuttaa. Tapahtumien taustalta paljastuu juonittelua. Kirja onnistuu olemaan jossain määrin mielenkiintoinen loppuun saakka. Jude Watson on palkittu amerikkalainen nuortenkirjailija. 3/5.


Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää (2000, suom. 2017)
Tämä on ehkä kaunein koskaan lukemani eläintarina. Sen on kirjoittanut Etelä-Korealainen professori Sun-mi Hwang vuonna 2000. 145 sivuun kuului myös joitakin yksinkertaisia kuvituksia kappaleiden väleihin. Tähkä on kana, joka joutuu munimaan, muttei saa pitää itsellään yhtäkään munaa, vaikka kovasti haluaisi. Hän haaveilee vapaudesta. Vapauden päivätkin viimein koittavat, mutta mikään ei tule olemaan helppoa. Kirjassa tulevat vastaan elämän kovat tosiasiat, ja tapahtumat vaihtelevat traagisista iloisiin. Loppu on kovin kaunis. Eläinnäkökulma on kirjassa uskottavaa ja realistista muuten, mutta se, että eläimet ymmärtäisivät ihmisten puhetta, menee hieman yli. Kirja on lyhyydestään huolimatta riittävän monivaiheinen, eikä yksikään käänne ole kovin ennalta-arvattava. Kertoja huomioi asioita yllättävästi ja hupaisasti. Eläinten elämä on autenttista ja lukijana pääsee syvälle yksilöllisen eläimen tunnetiloihin, jotka ovat universaaleja, yhteisiä kaikille tietoisille olennoille. Toisin kuin Orwellin Eläinten vallankumouksessa, tässä kirjassa maatilan eläimet eivät yhdisty yhteistä vihollista vastaan, vaan eri lajit pitävät vain omia puoliaan, ja ovat jopa ilkeitä toisilleen. Kirja on puolustuspuhe eläinten yksilöllisyydelle ja sielukkuudelle. 4,5/5.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Luin hyviä sarjakuvia

Isä on Hanneriina Moisseisen 2013 ilmestynyt sarjakuvakirja. Jo kannen synkkä ilme vihjaa kaihosta ja surusta. Kirja käsittelee tekijän kipeää henkilökohtaista kokemusta - isän katoamista hänen lapsuudessaan 80-luvun lopulla. Aiheen melankolisuudesta huolimatta kirja ei ollut lukukokemuksena pelkkää musertavaa surua, vaikka viimeisellä sivulla melkein kyynel poskelle vierähtikin. Aiheen käsittelytapa on rauhallinen, hengittävä, kaunis ja syvällinen. Kuvitus on kokonaisuudessaan mustavalkoista, lyijykynällä ja kenties hiilivärillä piirrettyä, ja lisäksi seassa on ompeleilla kuvitettuja ryijyjä, jotka viestivät ajan kulumisesta, vaikeiden muistojen pitkällisestä käsittelystä. Kun kadonneen ruumista ei koskaan löydy, on tilanne psykologisesti vaikeampi kuin sen löytyessä. Kirjassa muita teemoja ovat esim. itä-suomalaisuus, karjalaisuus, luonto, lapsuus, kuukautiset, koulukiusaus, lasten ilkeys, naapurisuhteet ja syrjäisyys. Kirja sisältää myös englanninkieliset tekstitykset pienellä präntillä. Annan kirjalle 5/5 tähteä.

Hanneriina Hiltunen: Isä (2013).
5/5 tähteä.

Mustien Uhrien Herra on 2017 ilmestynyt Piko ja Fantasio -sarjakuva, joka on "Uudet seikkailut" -sarjan 13. osa. Tämä oli ensimmäinen lukemani Piko ja Fantasio -kirja, ja yllättäen tykästyin siihen, vaikka ennakkoluulojeni mukaan sarjakuva vaikutti liian tuotteistetulta, muoviselta, kenties lapselliselta ja epärealistiselta. Kuvittaja on Olivier Schwartz ja käsikirjoittaja Yann. Pikoa ja Fantasiota on julkaistu vuodesta 1938 lähtien ja se on yksi suosituimmista belgialais-ranskalaisista sarjakuvista Asterixin, Marsupilamin, Tintin ja Niilo Pielisen ohjella. Teos on niin sanotusti laadukasta sarjakuvaa, jossa inhimillinen kädenjälki ei näy samoin kuin monissa suomalaisissa indie-tuotannoissa. Kuvat ovat kliinisyydestä huolimatta maailmoja, joihin tekee mieli sukeltaa. Sarjakuvan maailma tukeutuu moniin historiallisiin faktoihin, mutta maustaa niitä sopivalla määrällä fantasiaa ja magiaa. Kirja käsittelee esim. kolonialismia, diktatuuria, korruptiota, terrorismia, Kongon alkuperäiskulttuureja, rasismia, orjuutta ja kristillistä lähetystyötä. Pikon ja Fantasion kotikaupunki on Bryssel, joka kuvataan romanttisen ränsistyneenä yhteisöllisenä kulttuurikaupunkina. Hauskasti kirjan hahmot itsetietoiseen sävyyn ilkkuvat toiselle belgialais-ranskalaiselle sarjakuvahahmolle Tintille. Haluan lukea lisää Pikoa ja Fantasiota Annan tälle 4/5 tähteä. 

Schwartz & Yann: Mustien Uhrien Herra (2017).
4/5 tähteä.

Riutta on Petri Hiltusen vuonna 2005 julkaistu scifi-sarjakuva. Kyse on itsenäisestä tarinasta, joka toimii sellaisenaan, vaikka onkin lyhyt. Lukija tempaistaan keskelle jännittäviä tapahtumia ulkoavaruuteen, jossa Marsiin matkalla oleva miehitetty alus on joutunut ongelmiin. Aluksen johtaja on suomalainen ruskeaihoinen Jani. Kuvien maailma on mystinen ja yllätyksellinen. Värit ovat mustavalkoiset kannen värikuvasta huolimatta. Tarinankerronta luo tunteen siitä, että jotain suurta on hetikohta paljastumassa - mahdollisesti ensiyhteys älykkääseen sivilisaatioon. Toinen vaihtoehto on, että kaikkien käy kalpaten. Genre on selkeästi spekulatiivista fiktiota tai science fictionia. Kuvitus on laadukasta, mutta kädenjälki näkyy. Kirjan lyhyys on toisaalta heikkous toisaalta vahvuus. Kokonaisuutena tarina on irrallinen, joka universaalin otteensa vuoksi toimii sellaisenaankin, kytkeytymättä jatkumoon. Täysin tyydytetty olo tarinasta ei kuitenkaan jäänyt, vaan jäin kaipaamaan jotain enemmän. Annan 4/5 tähteä.

Petri Hiltunen: Riutta (2005).
4/5 tähteä.

Tulevaisuuden arabi on ranskalaisen Riad Sattoufin vuonna 2014 ilmestynyt palkittu best seller ja menestysteos. Kirjasta on jo ilmestynyt kaksi jatko-osaa. Hän kertoo sarjakuvassa henkilökohtaisesta lapsuudestaan Gaddafin Libyassa, Al-Assadin Syyriassa ja Ranskassa. Sattoufin äiti on ranskalainen ja isä syntyjään muistaakseni libyalainen. Kirjan kuvitus on yksinkertaista, mutta sisältörikasta yksityiskohtineen ja ajan henkeä tarkasti kommentoivine anekdootteineen. Arabimaiden kulttuureja tuodaan esiin kaikkine negatiivisine puolineen, mutta mitään ei tuomita, vaan asioita tarkastellaan lapsen silmin. Tarina on kronologinen, ja kirjan jatko-osat jatkavat siitä mihin tämä jää. Vähitellen arabilasten joukosta erottuva pellavapäinen Sattouf kasvaa ja varttuu kirjan aikana. Kirja käsittelee paikallis- ja maailmanpolitiikkaa, sotia, islamia, naisten asemaa, köyhyyttä, kulttuurieroja, rasismia, väkivaltaa ja ihmisen psykologiaa. Tarina yllättää monessa kohtaa. Kaikki pysyy silti uskottavana. Historialliset faktat pitävät käsittääkseni paikkansa. Kulttuurien eriskummallisia puolia huomioidaan otteella, joka on samanaikaisesti sekä humoristinen että inhorealistinen. Tabuja särjetään. Pelissä on paljon tunnetta ja intohimoa, joka ei jätä lukija kylmäksi. Annan tälle täydet 5/5 tähteä.

Rias Sattouf: Tulevaisuuden arabi (2014).
5/5 tähteä.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Syksyä ja talvea kuvina

Haastattelin raisiolaisia kirjailijoita Jasu Rinneojaa (vas.) ja Mikko Kalajokea Raision Kirjastotalolla torstaina 12.10. Mieskirjailijoiden illassa. Keskusteltiin heidän kirjoistaan ja haastattelijana pyrin johdattelemaan keskustelua jonkin verran miesteeman ympärille. Väkeä ei sadepäivän vuoksi ollut tullut paikalle kuin muutama. Haastattelua varten olin nähnyt paljon vaivaa, ja se onnistuikin varsin hyvin.

Kuvan otti: Aallon Päivi
Syyskuun 16. päivä lauantaina osallistuin Vasaramäen kirjaston ja koulun yhteistyössä pitämään Kodin ja koulun päivään. Autoin siinä luokkakaveriani Heidiä hänen opinnäytetyöhönsä liittyvässä projektissa. Opastimme päivän aikana ainakin kymmentä ala-asteen luokkaa askarteluun kirjaston työpajassa, joka oli yksi monista rasteista, joita lapset päivän aikana kiersivät. Muita rasteja olivat esim. parkour-työpaja. Sain kertarysäyksellä aikamoisen tulikasteen lastenkirjastotyöhön.


Lasten jutut olivat välillä levottomia ja oman super-sankarin luomisessa keskittymisen taso vaihteli kovasti toisten luodessa pelkkiä kakkahahmoja, kun toisten mielikuvitus suorastaan loisti ja syntyi vaikka miten mahtavia karaktäärejä. Alla eräs levottomampi esimerkki.



Viikonloppuna 6.-8.10. osallistuin Turun ensimmäisten Varjokirjamessujen järjestämiseen Kirjakahvilassa ja Uudenmaankadun Kasvisravintola Keitaan tiloissa. 

Moni ei tiedäkään, että Suomen ensimmäiset kirjamessut järjestettiin alunperin vuosina 89 ja 90 Kirjakahvilan aktiivien toimesta Brinkkalan pihalla ja Kirjakahvilan yläkerran tiloissa. Sen jälkeen silloinen kirjisaktiivi Kari J. Kettula päätti siirtää messut Turun Messukeskukseen vuonna 91, jolloin niiden koko moninkertaistui. Näin syntyivät Suomen ensimmäiset kirjamessut Turkuun. 

Turun Varjokirjamessut tekivät paluun kirjamessujen juurille, ja nostivat esiin esim. epäkaupallista, poliittista, vaihtoehtoista, queeria ja feminististä kirjallisuutta ja kulttuuria monin eri tavoin. Messujen ohjelma oli monipuolinen ja kävijämäärä suhteellisen suuri (ehkä muutama sata?) ottaen huomioon, että järjestelyt tapahtuivat lyhyessä ajassa ja täysin vapaaehtoisvoimin. 

Kohokohtina voisin nostaa esiin ruotsalaisen sarjakuvataitelija Liv Strömquistin sekä Kari J. Kettulan haastattelut. Lisäksi Keitaan tiloissa kuultiin monia kiinnostavia kirjakeskusteluita, kuten taidehistorian ja taideteorian dosentti Roni Grénin haastattelu hänen tuoreesta kirjastaan The Concept of the Animal and Modern Theories of Art (Routledge 2017). Lisäksi puheenvuoroja kuultiin esim. Intian adivaseja edustavalta naiselta, Ujayaro Bailta, sekä rauhan- ja sukupuolentutkijalta Albina Gakuru-Hippiltä. Osa messujen ohjelmistosta videoitiin streamina youtubeen allekirjoittaneen toimesta, joten sielläkin niitä voi käydä tirkistelemässä.


Sain kunnian haastatella Turun Varjokirjamessujen lauantaina Olli Tammilehtoa, joka on pitkän linjan ympäristö- ja rauhanaktivistia sekä tutkija ja tietokirjailija. Käsittelyssä olivat hänen uusimman kirjansa Tuhokehitys Poikki teemat.



Älä osta mitään päivänä (Buy nothing day) 24. marraskuuta toimin Avoin mikki -tilaisuuden juontajana Kirjakahvilassa. Paikalle ei ollut tällä kertaa saapunut ketään runojensa kanssa, mutta lennossa kehittyi idea, että ihmiset voisivat sen sijaan tulla kertomaan vaikka lukemistaan kirjoista jotain. Käytettiin enimmäkseen englantia, kun paikalla oli suomea taitamaton henkilö.



Lisäksi minulle kävi tässä vastikään niin, että valmistuin koulusta. Zädäm! Eli olen nyt sitten kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomi. Kirjastosedäksi saa myös sanoa. Opinnäytetyöni käsitteli kirjailijavierastapahtumia kirjastoissa, ja se on luettavissa theseus-tietokannassa osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017121421301

Mitäs tässä muuta? Vuosi 2017 on ollut varsin loistelias, sillä olen ollut mukana monessa ja saanut aikaan paljon, ja lopulta valmistunut vielä koulustakin. Ei voi muuta kuin kiitollinen ja tyytyväinen olla.