tiistai 21. huhtikuuta 2015

Seitalle

Raision pääkirjaston nuortenosastolla suru-uutisten jälkeen.

Suunnitteilla RunoMatinea

Työharjoitteluni neljäs viikko on käynnistynyt Raision pääkirjastossa. Lukuisten perustehtävien lisäksi olen alkanut suunnitella työnimellä RunoMatinea kulkevan tapahtuman järjestämistä toukokuun lopulle.

Viime viikonloppuna Raision kirjastotalon Martinsalissa järjestettiin suuri KirjaMatinea, jossa haastattelussa kuulin mm. Lauri Eirolaa (tuore esikoiskirja: Assurin Kehrä), dekkaristi Christian Rönnbackaa, Reijo Mäkeä...

Lauri Eirola

Suunnittelemani RunoMatinea sijoittuisi toukokuun lopulle jollekin arki-illalle. Siinä kaksi vuoden sisällä julkaissutta runoilijaa olisi haastattelussa, ja esittäisivät runojaan. Toinen näistä kahdesta on vielä hakusessa.


Aivoviikon materiaalia esillä.


Kirjastotalo ulkoa huhtikuun aurinkoisena päivänä. : )

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pari aineistopromoa & mä

Gdanzigissa syntynyt 2. Maailmansodan aikoihin 15 v. ollut nobel-kirjailija Günther Grass kuoli tänään. Hänen pääteoksenaan pidetään Peltirumpua.
Teemu Hirvilammi oli helsinkiläinen, yksi lempirunoilijoistani, joka kuoli maaliskuun kuudes. Asetin esille hänen teoksia Raision kirjaston runo-osastolle.
Mä kahden viikon työharjoittelun jälkeen. Varsin monipuolisesti on jo tullut kirjastoalaan perehdyttyä aina hyllyttämisestä asiakaspalveluun. 

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Raision kirjastossa



Aloitin työharjoittelun Raision pääkirjastossa tällä viikolla. Moderni kirjastotalo, jossa myös nuortenpalveluita ja yhteispalvelupiste, valmistui 1999. Asiakkaita käy paljon ja lainausmäärissä Raisio on maan 20. suosituin kirjasto suhteessa väkilukuun, n. 21 lainaa/as./v.

Nuorten osastolla voi makoilla säkkituoleilla ja käyttää tablet-koneita.

Parhaita/ kivoja puolia Raision kirjastotalossa mielestäni ovat:

Päivä- ja iltakinot (ilmaiset ) kuukausittain 250 paikkaisessa Martinsalissa.

Niin mukavan nätti satunurkka, että toivoisi olevansa lapsi taas. Satujenlukija usein paikalla. 

Musaosastolla lainattavissa meditaatiomusiikkia.

Tilojen avaruus, erityisesti ylöspäin. +seinien punainen ja turkoosi sointuvat.