perjantai 21. syyskuuta 2018

Analyysiä Perno Mega City -kirjasta

Noora Vallinkoski on kirjoittanut Perno-Pansion alueen elämää 80- ja 90-luvuilla käsittelevän kirjan, Perno Mega City - Lähiöromaani (Atena Kustannus 2018), johon hän ammentaa aineksia omasta lapsuudestaan kyseisellä alueella. Olen itse kotoisin juuri samaisesta tähkiönkadun pihapiiristä, johon kirjan ydintapahtumat sijoittuvat. Sen vuoksi kirjan lukeminen herätti minussa äimistyksen tunteita monessa kohdin. Naurua oli vaikea pidätellä, kun huomasin, että kirjassa oli käytetty lisäksi minun ja kaverini vähän harvinaisempia etunimiä kahden hahmon kohdalla. Silloisen etunimeni olen tosin jo vaihtanut.

Kirjan lukeminen oli varsin henkilökohtainen kokemus, sillä havaitsin jatkuvasti olevani tietoinen keistä todellisista henkilöistä kirja ammensi aineksia, vaikka henkilöt olikin kirjassa nimetty uudelleen, tai nimiä oli sekoitettu keskenään. Miljöö oli pienintäkin piirtoa myöten todenmukainen. Olen elänyt siinä uskossa, että kaikki tuo on etäisinä muistoina enää vain minun päässäni, mutta nyt joku kirjoittaakin noista ajoista kirjan. En siis olekaan yksin? Omalla ex-etunimelläni nimetty hahmo ei ole kirjassa (onneksi) kuitenkaan yhteneväinen todellisen minäni kanssa, vaan sen sijaan se vaikuttaa käyvän yksiin erään toisen samalla pihalla asuneen henkilön kanssa. En tuntenut kirjailijaa ollessani lapsi, sillä hän oli minua 5 vuotta vanhempi ja asui viereisessä kerrostalossa. Tuohon aikaan lapsia oli pihapiirissä todella paljon, kymmenittäin. Nykyään kirjailija asuu Tanskassa. Hän on opiskellut mediatutkimusta ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa.

Kirjan luettuani voin todeta, että se on onnistunut todella rikkaasti ja elämänmakuisesti kuvailemaan sen ajan tunnelmaa ja elämänmenoa. Tunnistin moniakin yhteisiä sukupolvikokemuksia. Ja ne paikat: Manteli, Kuunari, Navigare ja telakka, Heinikonkatu ja Tähkiönkatu - oi mitä nostalgiaa. Kirja on ansiokas monitasoisuudessaan. Huomiota saa niin yksilötaso, yhteisö- ja perhetasot, kuin myös yhteiskunnallinen taso sekä varallisuuserojen aiheuttamat luokkaerot ja niiden vaikutukset, yleiset näkemykset ja asenteet. Asuinaluetta ja sen historiaa käsitellään myös monipuolisesti; miten rakennettiin työväentalo Pansiola, miten sai alkunsa kansakoulu, milloin telakka siirtyi keskustasta Pansioon. Kertojanäänenä ja tarkkailijana on kirjan aikana lapsuudesta kohti varhaisaikuisuutta varttuva Hanna. Asiat selviävät hänelle muiden henkilöhahmojen, kuten Yrjö-papan tai Mailiksen kertomana. 

Varsinkin luokkanäkökulman esille tuomista monisyisen yksilökokemuksen kautta pidin kirjassa arvokkaana. Perno-Pansio on aina ollut duunarivoittoista aluetta, mutta ei täysin; on siellä jokunen porvarikin asunut, ja alueen asuntokanta onkin monipuolista, eikä kyseessä ole mikään homogeeninen betonilähiö. Lapsi ymmärtää ja muistaa varallisuuseroihin perustuvan syrjinnän pitkään, vaikkei osaakaan vielä sanallistaa kokemiaan vääryyksiä. Henkilökohtainen kokemukseni on, että keskiluokkaistuneet aikuiset syrjivät jatkuvasti vuokrataloissa asuvien työläisperheiden lapsia, ja opettivat lapsiaankin niin tekemään. Sivulla 175 omakotialueella tavatun naisen hengitys pysähtyy vain puolen sekunnin ajaksi, kun hän muodostaa päässään ennakkoluuloja tähkiönkadulla asuneesta Hannasta, joka on kirjan päähenkilö, mutta Hanna ymmärtää silti mistä reaktio johtuu. Vastaavanlaisia muistoja itsellänikin on paljon. Oli selkeä hierarkia. Aikuiset kuvittelivat, että lapset eivät ymmärtäisi mistä heidän rajanvetonsa ja asenteensa johtuivat, miksi lasten ei annettu leikkiä keskenään tai miksi kaikkia ei päästetty kylään. Oikeasti nämä valinnat ja linjanvedot riipaisivat aina syvältä, ja ulossulkemisen yhteisöstä muistaa vielä aikuisenakin.

Kirjan tyyli muistutti jonkin verran Alice Munroa. Tuli mieleen kirja Kerjäläistyttö. Vallinkoski sekoittaa sujuvasti aineksia tuon ajan pop-kulttuurista, koululaiselämästä, laman aiheuttamista ongelmista (työttömyys ja alkoholi) ja materiaalisista puitteista, ja saa aikaan autenttiselta tuntuvan romaanin tuon ajan Perno-Pansiosta. Teini-ikään tultaessa matkustetaan bussilla Hansakortteliin, käydään hesessä ja nuorisokeskus Palatsissa, ja aletaan kokeilla päihteitä. "Maailma" avartuu Pernon ulkopuolella. Kirja on selkeästi myös nuoren tytön kasvutarina. Vaikeuksien kautta edetään, mutta pinnalla pysytään, ja ainakin koulussa pärjätään. Keskiössä ovat oman perheen vaikeudet: isän syöpä, äidin mielenterveysongelmat sekä omat pelot ja ahdistus.

Minulle heräsi kirjasta myös kotiseutuylpeyttä, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Perno-Pansiolla on kuitenkin ollut rikas historia työväentaloineen, lentokenttineen ja puutalopihapiireineen. Laivateollisuus on alueen kantava voima yhä tänäkin päivänä. Vihdoinkin joku kirjoittaa alueesta ja sen tavallisista ihmisistä laadukkaan kirjan. Marko From on toinen Pansiosta jonkinlaisen kirjan kirjoittanut. On vaikea ymmärtää miksi Varsinais-Suomen suurimman työpaikkarykelmän kyljessä sijaitseva lähiö on tänäkin päivänä niin näivettynyt. Kirja keskittyy juuri siihen ajanjaksoon, jolloin alueen asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan. 90-luvun lama jätti monia lapsiperheiden isiä ja äitejä työttömiksi, ja sen myötä täyttyivät iltaisin Navigaret ja metsäpubit. Alkoholi moninkertaisti työttömyyden tuomat ongelmat. Moni kärsii niiden säteilyvaikutuksista yhä tänäkin päivänä.

Kirjalla on henkilötasolla dramaattinen ja tositapahtumiin perustuva loppu. Humalainen nuori ajoi traktorilla kuoppaan, ja huonosti kävi. Samalla tapaa myös koko alueen kehityskulku on ollut traaginen. Potentiaalia joskus oli, mutta mihin se hukattiin? Onneksi sentään Pernon telakka on saanut paljon suuria laivatilauksia viime aikoina. Kenties Perno-Pansion alue saa vielä uuden mahdollisuuden nousta ja kehittyä.

Kirja oli siis oikein hyvä.

Syysterveisin
Aarne :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti