Helsinkiläinen Harri Hertell on itselleni tuttu erityisesti esiintyvänä runoilijana, ja loistavana sellaisena. Turun Kuka-baarissa ja Ilmiö-festivaalilla olen saanut hänen runoudesta esimakua, ja hän on jäänyt mieleeni sekä lyyrisesti taidokkaana runoilijana että lausuntatyyliltään rytmikkäänä esiintyjänä. Nyt tartuin tuoreeseen kirjaan, Älä häiritse iltaa, muovitettuani sen ensin Raision kirjaston kokoelmiin.
Kirja poikkeaa tyylillisesti siitä, mitä olen kuullut Hertellin lausuvan livenä. Hänen sanomansa on aiemmin ollut hivenen ironista, nyky-yhteiskunnan kieroutumia neutraalin filtterin läpi analysoivaa kiihkeätempoista "kaupunkilyriikkaa", kuten tämänkin kirjan takakannessa huomautetaan.
Nyt ote on aivan toisenlainen, jopa zeniläisen rauhallinen. Runot ovat lyhyitä, teemoiltaan maanläheisiä ja aforismimaisia.
"Olen maisema
kaikki minussa liikkuu
mutten itse."
Hertell kirjoittaa avarasti, naulitsematta mitään, jättäen tulkinnat lukijalle.
"Lokit lentävät
etsivät ulospääsyä taivaalta."
Pidän itse tästä, maiseman avoimeksi jättävästä filosofisesta vihjailusta. Tulee mieleen Eeva-Liisa Manner tai vaikka orientaali-runous...
"Lapseni
ei minulla ole paljoa annettavaa
vain rohkeus kokea
tämä maailma."
Ihmisäänellä runot kuitenkin puhuvat. Ne ovat elämää kokevan, köyhän (?) ajelehtijan muistiinpanoja.
Runot ovat syntyneet Helsingin Lammassaaressa, Vanhankaupunginlahden innoittamina. Ne on kirjoitettu vanhalla, itä-saksalaisella Erica-kirjoituskoneella.
Kokoelma koostuu kolmesta osiosta: Istun tässä hetken,Yritän kuunnella metsää ja Olemme yhdessä.
Vähällä voi sanoa enemmän - sekö on Hertellin oivallus suhteessa aiempaan tuotantoonsa? Hiljaisuus, joka on jätetty sivujen keskelle, runojen väliin, sanookin minulle eniten. (Runot on tosiaan sijoitettu mukavasti sivujen ylä ja alareunoihin. )
"He pelottelivat kuolemalla
melkein ajattelin
ettei se liity minuun."
Runot käsittelevät elämän suurimpia kysymyksiä, syntymistä, kuolemaa, rakkautta, vanhemmuutta ja ihmisen osaa suhteessa muuhun, luontoon, toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan, hennosti, sortumatta kyynisyyteen tai vakavuuteen.
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti