Anne Salovaara: Afroditen askelin (2017)
Novellikokoelma esikoiskirjailijalta. 10 novellia, jotka kertovat irtiottoja tekevistä seikkailullisista nuorista. Paras novelleista on ehkä kirjan avaava novelli, jossa Niko ja Jani liftaavat halki Euroopan kohti Stonehengeä. Kaikissa novelleissa tulee vastaan osio, jossa mennään maagisen realismin puolelle. Lisäksi jokainen kytkeytyy johonkin antiikin Kreikan jumaltarustoon, ja kirjan lopussa paljastetaan mikä mihinkin. Novelleissa on romansseja, käsitellään kuolemaa ja oman identiteetin etsimistä. Novelleissa käytetään huumeita ja tapahtuu kaikkea aika rajua. Monissa ollaan matkalla jossakin kaukomaassa. 3/5.
Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917 (2017)
Tämä oli mielestäni hyvin kirjoitettu nuorille sopiva historiallinen romaani vuoden 1917 tapahtumista, ja tänä vuonna teemaltaan ajankohtainen. Kirjan lopussa Suomi itsenäistyy. Sisällissotaan asti ei vielä päästä, mutta sitä edeltänyttä aikaa, jolloin kansa jakautui kahtia punaisiin ja valkoisiin käsitellään varsin toimivasti ja melko objektiivisesti. Pääosassa on 13-vuotias kauppiaan poika Vilho. Lapset joutuvat pähkäilemään, miksi toisten isät menevät punaisten, toisten taas valkoisten puolelle. Yhteiskunnallisen tilanteen vastakkainasetteluja tuodaan esiin selkeiden jakolinjojen avulla: suojeluskunta - punakaarti, Työmies - Uusi Suometar, leijonalippu - sinivalkoinen lippu, kuningaskunta - tasavalta. Myös ajan yleistä ilmapiiriä kuvaillaan osuvasti teknologisen edistymisen kautta, esimerkiksi kohdassa, jossa vertaillaan hevosta ja uutta keksintöä, automobiilia. Venäjän politiikka ja toiminta on vahvasti läsnä esim. kasakoiden kautta. Kirja on kuitenkin suhteellisen helposti ymmärrettäväksi kirjoitettu, vaikka aiheet ovat abstrakteja vielä osalle 7-luokkalaisista. 4/5.
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja (2017)
Hauska ja itseironinen kirja 9-luokkalaisista Ekkusta ja Iiro-Matiaksesta, joille lukeminen on ollut suuri haaste. Heidän pitää ennen peruskoulusta valmistumistaan lukea vähintään yksi kirja ja tehdä siitä esitelmä. He päätyvät valitsemaan listasta kirjan nimeltä Ohut hauska kirja, mutta sitä ei löydykään mistään. Koko kirja on sitten kertomusta siitä, miten pojat etsivät tätä mystistä kirjaa. He tavoittavat lopulta sen kirjoittaneen kirjailijan ja juttu alkaa selvitä. Kirja on humoristinen ja sujuvasti kirjoitettu. Myös jännitettä säilyy loppuun saakka. Onnistuvatko suunnitteilla olevat päätösbileet, johon on tarkoitus hankkia alkoholiakin? Lisäksi käsitellään ihastumisia, nuorten välisiä riitoja, perhesuhteita ja kouluilmapiiriä. 3/5.
Tuula Kallioniemi: Villi viikko (2017)
Tämä oli oikein lyhyt ja helppolukuinen kirja, jossa kuitenkin mukavasti sattumuksia. Mielikuvituksellisia juttuja. Kolme nuorta päätyvät viikoksi mummolaan keskelle korpea ilman kännyköitä ja laitteita. Joutuvat ottamaan vastuuta pienen maatilan hoitamisesta eläimineen kaikkineen. Huoletonta ja humoristista touhua. Ei mitään järkyttävää luettavaa. Viltsun ääni on minäkertoja. On sympaattista, että eläimillä on nimet ja ne toimivat kirjassa persoonallisesti. Tätä voi hyvin suositella vasta lukemista aloitteleville. 3/5.
Jukka Behm: Pehmolelutyttö (2017)
Hieman haastavampi kirja, mutta tärkeä aihe. Voi sopia #metoo-kampanjan teemaan. Tässä käsitellään seksuaalista väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja valtasuhteita. 15-vuotias Emilia latailee kuviaan nettiin, jossa limaiset aikuiset miehet lähettelevät hänelle viestejä. Hän päätyy ensin vahingossa saamaan rahaa siitä, että katselee puun takana jonkun miehen masturboimista. Hän ei itse ymmärrä tulevansa hyväksikäytetyksi kirjan aikana sattuvissa tilanteissa. Hän saa miehiltä rahaa, kun viettää aikaa heidän kanssaan, ja kuvittelee olevansa tilanteen herra. Muuten hän on koulussa kympin tyttö ja keskiluokkaisen kunnollisen perheen kasvatti. Kukaan ei osaisi arvata mitä hän tekee salaa vapaa-ajallaan. Kirjan minäkertoja on Emilia itse, ja hän kertoo kokemuksistaan, jotka pitää kaikilta salassa, vain pehmoleluilleen. Kirjan kertoja on neutraali, eikä moralisoi tapahtumia. Jää lukijan arvioitavaksi mikä on väärin ja miksi. Jos nuori lukee tämän, olisi hänen kanssaan hyvä keskustella jälkikäteen kirjan sisällöstä. Kirjassa on aika vähän henkilöhahmoja. Emilian lisäksi hänen ystävänsä Lila ja Santeri, veli Joona sekä vanhemmat, ja liuta anonyymiksi jääviä miehiä. Mitään äärimmäisen järkyttävää ei kuitenkaan kerronnassa tuoda ilmi, ei esim. suoranaisia seksuaalisten aktien kuvailuja. Sopii luettavaksi jo osalle 7-luokkalaisista, mutta pääosin vasta 8-luokasta eteenpäin, arvioisin. 4/5.
Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan ja pitkä soolo (2017)
Kirjasarjan toinen osa. Keskiössä on jalkapalloilu, ja jalkapallokulttuuri. Pelitilanteita kuivaillaan yksityiskohtaisesti. Harjoitusten ja pelien välillä pojat esim. soittavat punkia ja tekevät kolttosia. Jännitys muodostuu sen varaan, pääseekö Fc Tykittäjät nousemaan sarjaa ylemmäs, ja vaihtaako paras pelaaja seuraa vihollisen puolelle. Tyttöjä ei esiinny kirjan aikan kuin pariin otteeseen, ja silloinkin ihastuksen kohteina. Tämä on todella yksinkertaista luettavaa, kirja etenee kuin höyryjuna, pelistä peliin ja tulokset ilmoitetaan välissä. Jänniä muita juttuja on ripoteltu sinne tänne, kuten valmentajan henkilöhistoriaa. Kirjan hahmot ovat todella kunnianhimoisia ja kirja henkii voittamisen ja menestyksen tarvetta. Hahmot ovat itsevarmoja "alfa-poikia", jotka yleensä saavat sen mitä haluavat. 2/5.
Tittamari Marttinen: Linnean laiskanlinna (2017)
Kirja, joka koostuu blogimerkinnöistä, joita lukiolainen Linnea on kirjoittanut paikallislehden nuortenpalstalle TET-harjoittelunsa aikana. Palstalle saa anonyymisti lähettää kysymyksiä, ja Linnea vastaa kuhunkin kysymykseen pitkällä kolumnilla. Kolumneissa hän kertoo paljon myös omasta elämästään ja taustoistaan, ja jonkinlainen yhtenäinen juonenkulku muodostuu blogimerkintöjen palasista taustalle. Kirjan rakenne on turhan yksipuolinen ja yksiulotteinen, kun kaikki kerrotaan fiktiivisen blogiformaatin kautta, eli tietyn estyneen filtterin läpi. Lopussa paljastuu, että Linnea on tiennyt, että hänen blogeistaan koostetaan lopulta julkaistavaksi tuleva kirja. Kirjan ansio on siinä, että se käsittelee nuoria kiinnostavia kiperiäkin kysymyksiä todella avoimesti. Aiheina ovat esim. sydänsurut, ihastukset, vegaanius, ulkonäköpaineet, kuukautiset, matkustelu, vanhempien kiireisyys, korujen käyttö, transsukupuolisuus, seurustelu, seurustelemattomuus, ujous, hiljaisuus, blogit ja vlogit, seksuaalisuus ja niin edelleen. 2/5.
Jude Watson: (Jeditehtävä #1) Kaaoksen planeetta
Avaruusfantasiasarjan aloitusosa vuodelta 2003. Tämä on lyhyt ja helposti ymmärrettävä kirja, joka sopii 7-luokkalaisille. Kerronta on tiivistä ja nopeasti etenevää. Sanavarasto on aika kapea läpi kirjan, joten sekään ei tuota hankaluuksia lukemista aloittelevalle. Anakin Skywalker on vasta 14-vuotias jedioppilas, ja oppilaiden ryhmään kuuluu liuta muitakin, kuten Ferus, Darra, Tru ja Soara. Heidän opettajinaan toimivat Obi-wan Kenobi, Siri ja Ry-Gaul. Planeettojen välisiä matkoja tehdään hujauksessa ja päädytään puolustamaan Radnor-planeetan asukkaita myrkkypurkaukselta. Kaikki ei olekaan niin yksinkertaista miltä aluksi vaikuttaa. Tapahtumien taustalta paljastuu juonittelua. Kirja onnistuu olemaan jossain määrin mielenkiintoinen loppuun saakka. Jude Watson on palkittu amerikkalainen nuortenkirjailija. 3/5.
Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää (2000, suom. 2017)
Tämä on ehkä kaunein koskaan lukemani eläintarina. Sen on kirjoittanut Etelä-Korealainen professori Sun-mi Hwang vuonna 2000. 145 sivuun kuului myös joitakin yksinkertaisia kuvituksia kappaleiden väleihin. Tähkä on kana, joka joutuu munimaan, muttei saa pitää itsellään yhtäkään munaa, vaikka kovasti haluaisi. Hän haaveilee vapaudesta. Vapauden päivätkin viimein koittavat, mutta mikään ei tule olemaan helppoa. Kirjassa tulevat vastaan elämän kovat tosiasiat, ja tapahtumat vaihtelevat traagisista iloisiin. Loppu on kovin kaunis. Eläinnäkökulma on kirjassa uskottavaa ja realistista muuten, mutta se, että eläimet ymmärtäisivät ihmisten puhetta, menee hieman yli. Kirja on lyhyydestään huolimatta riittävän monivaiheinen, eikä yksikään käänne ole kovin ennalta-arvattava. Kertoja huomioi asioita yllättävästi ja hupaisasti. Eläinten elämä on autenttista ja lukijana pääsee syvälle yksilöllisen eläimen tunnetiloihin, jotka ovat universaaleja, yhteisiä kaikille tietoisille olennoille. Toisin kuin Orwellin Eläinten vallankumouksessa, tässä kirjassa maatilan eläimet eivät yhdisty yhteistä vihollista vastaan, vaan eri lajit pitävät vain omia puoliaan, ja ovat jopa ilkeitä toisilleen. Kirja on puolustuspuhe eläinten yksilöllisyydelle ja sielukkuudelle. 4,5/5.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti