George Orwell: Katalonia, Katalonia! (1938)

Brittiläinen kirjailija ja journalisti George Orwell tuli tunnetuksi vasta 2. maailmansodan jälkeen kirjoittamistaan klassikoista Animal Farm (1945) sekä Nineteen-Eighty-Four (1949).

Hänen aiempi tuotantonsa on minusta vielä kiinnostavampaa. Erottuaan siirtomaavirkamiehen tehtävistä (Intiassa ja Burmassa) 1927, hän heittäytyi mukaan Pariisin ja Lontoon rutiköyhään kellarityöläisluokkaan, ja kirjoitti kokemuksistaan vahvan yhteiskunnallisen reportaasin Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa (1933).

Dokumenttiklassikko tosielämästä on myös tämä Katalonia, Katalonia! (1938), jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana reportaasina sotatilanteesta (Engl. Homage to Catalonia).

Vuodesta 1936 lähtien Orwell osallistui vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan, taistellen antifasistien puolella Francon fasisteja vastaan. Orwell liittyi antistalinistisen kommunistipuolue POUMn riveihin, koska koki sen läheisimmäksi vaihtoehdoksi tarjolla olevista. Hän itse kuului brittiläiseen ILP:hen (International Labor Party). Yhdessä anarkistien ja soslialistien ammattiliittojen sekä puolueiden ja muiden Francoa vastustavien kanssa he taistelivat Aragonian alueella Kataloniasta länteen päin olevalla rintamalla.

Ensimmäinen positiivinen huomio kirjasta on Orwellin tapa kertoa asioista, myös "oman puolensa" toiminnasta, rehelliseen, kaunistelemattomaan sävyyn. Hänellä ei tunnu olevan tarvetta peitellä antifasistisen kansanrintaman puolella taistelevien alkeellisia sodankäyntitaitoja, sekavaa tunnelmaa ja kaikenlaista saamattomuutta; hän kuvailee oman puolensa tunnelmaa paikoin surkuhupaisaan sävyyn. Fasistipuolen vastaavista oloista taas vertailtavaksi ei saada yhtä tarkkaa kuvaa.

(Spoiler alert:)

Kauniissa maisemissa kuorettuneita ulosteröykkiöitä, kylmyyttä, pitkiä valvomisia, laaksojen välillä viuhuvia luoteja ja kauas kohteistaan putoavia kranaatteja. Varustelutaso oli alkeellinen, pyssyt ikivanhoja, osin 1800-luvulta peräisin. Sota oli sillä alueella pitkään jähmettynyttä asemasotaa, mikä turhautti Orwellia. Hän himoitsi päästä ampumaan edes yhtä fasistia, mutta uteluihin hyökkäysvaiheen alkamisesta vastattiin aina: "mañana, mañana!"...

Orwell kertoo helmi-maaliskuun koleassa vuoristoilmastossa yöt läpeensä kyykkiessään pelänneensä lopulta enemmän kylmyyttä kuin vihollisen ampumaksi joutumista. Muutenkin hän kuvaa sotatilanteen psykologista puolta kiinnostavasti, todentuntuisesti. Väsyneenä, vähäenergisenä ja likaisena, sotilas keskittyy helposti eniten syyhykirppuihinsa.

Orwell valottaa tositarinaansa monien ihmiselämän ulottuvuuksien ja ilmiöiden kautta, joten teos antaa sotatilanteesta yhteiskunnallisesti monipuolisen kuvan. Hän on asemoinut kertojanäänensä lopulta elämän ja ihmisyyden melko neutraaliksi tarkkailijaksi, laatikoiden ulkopuolelle, pyrkien analysoimaan myös itseään objektiivisesti.

Huumorikin kukkii. Eräs räjähtämätön panos, jolle oli jo nimikin ehditty antaa, oli lentänyt puolelta toiselle jo monia kertoja. Vastapuolelta yritettiin houkutella epävarmoja sotilaita herkullisen ruuantuoksun avulla, megafoonilla siitä kuuluttaen. Muutama nälkäinen vaihtoikin puolta. 

Erittäin hyvä kirja! Kerroin tässä vain pieniä maistiaisia kirjan alkupuolen asemasodasta, mutta loppupuolella kirja keskittyy Barcelonassa syttyneisiin antifasistisen puolen sisäisiin kahakoihin. Sisällissodan sisällä oli meneillään monia pienempiä kahnauksia (mm. Nl-myönteisten ja Nl-vastaisten kommunistien välillä)...

Itse Katalonian alueella lomailleena ja aikaa viettäneenä, myös noissa vuoristomaisemissa, oli kirja riipaisevan hyvää luettavaa, siihen osasi eläytyä. En tiedä onko se yhtä mielenkiintoinen kelle tahansa, ellei politiikanhistoriasta ja ideologioiden kiemuroista välitä/ymmärrä... Suosittelen silti, mikäli ytimiin menevä, rehellinen sotakuvaus kiinnostaa.

5/5

Orwell kuoli tuberkuloosiin vuonna 1950, ollessaan 46-vuotias, vain vuoden suureksi klassikoksi nousseen Vuonna 1984 -kirjan julkaisun jälkeen. Hän eli palavasieluisen elämän, jonka aikana osoitti useampaan otteeseen olevansa valmis uhrautumaan sen puolesta, minkä koki oikeudenmukaisuudeksi.

Alice Munro: Kerjäläistyttö (1977)

Tämä oli ensimmäinen kanadalaisen nobel-voittajan kirja, jonka olen lukenut. Kanadalainen alkuperäisteos oli nimeltään Who Do You Think You Are?, joka ulkomaille kääntyi muotoon The Beggar Maid: Stories of Flo and Rose. Wikipediassa teosta kuvaillaan novellikokoelman ja romaanin sekoitukseksi. En tiedä miten paljon kirjan rakenne on kokenut muutoksia alkuperäisestä, mutta selkeä romaani tämä minusta oli.

Kanadalaisen alkuperäisteoksen kansi

Alice Munro kirjoittaa kanadalaisen (vaiko amerikkalaisen?) Hanrattyn pikkukylän miljöössä elävästä perheestä. Kirja rönsyilee sivujuonia ja välähdyksiä sinne tänne, mutta kokonaistunnelma pysyy kauniisti koossa. Kirjan pääroolissa on Rose, joka kirjan alussa on pieni koulua käyvä lapsi, joka joutuu isänsä hyväksikäyttämäksi. Hänen elämänsä kaari on tarkimmassa syynissä läpi kirjan. Ohessa kulkevat muutamat muut henkilöt, Rosen läheiset.

Kirjan ensimmäinen huomaamani ansio on Munron kyky tuoda tarkasti esiin ihmisen ulkokuoren takana piileviä todellisia tunteita, jotka ovat usein paljon monimutkaisempia ja jopa päinvastaisia, mitä päälle päin näkyy. Ja hän tekee sen niin taitavasti, että lukijana koin ahaa-elämyksiä, ja pidin itsestäänselvänä, että tottakai lapsi ajattelee noin monimutkaisesti pahoinpitelynsä jälkeen... (Lapsi on jo päättänyt vaieta koko loppuiäkseen ja kenties karata; lapsi on luonut uuden laajan tulevaisuudensuunnitelman hetkessä, kriisitilanteen paineessa.)

Munro ite.

Kirjan toinen ansio on sen jännittävyys. Tylsältä vaikuttava kristillinen, kaikin puolin perinteinen pikkukyläkään ei jätä lukijaa kylmäksi Munron ohjaksissa. Rosen ihmissuhdekuviot ovat erityisen jännittäviä. Kirjassa käsitellään avioliittoa ja pettämistä tarkkasilmäisesti, kiinnostavista näkökulmista.

Kirja sijoittuu 2. maailmansodan jälkeiseen aikaan ja sitä seuraaviin vuosikymmeniin, mutta tarkasti tämä ei käy selväksi. Amerikka vaiko Kanada, en edelleenkään ole varma...

(SPOILER ALERT:)

Rose pärjää koulussa ja saa stipendin. Pääsee yliopistoon. Menee naimisiin, saa lapsia. Avioliitto käy monimutkaiseksi. Rosesta tulee näyttelijä pieniin elokuviin ja mainoksiin. Hän näyttelee myös elokuvassa, jossa kaikilla naisilla on toinen tissi paljaana, ja joutuu häpeilemään sitä palattuaan myöhemmissä elämänvaiheissaan kotikylille.

Kirjaa sitoo yhteen sen tunnelma, ja sopivin väliajoin tapahtuvat yllättävät purskahdukset. En ole ihan varma lopusta, mitä siinä lopulta tapahtuu. Kirja jättää kysymyksiä ilmaan.

4/5

Susinukke Kosola: .tik. (2014)

Turkulaisen runoilijan Susinukke Kosolan (pseudonyymi) toinen runoteos, Tutkielma ihmisyyden marginaaleista, on tutkielma, joka käyttää lähdeviitteinään yksilön kokemusmaailmoja, muistoja. Teos julistaa ne luotettaviksi faktoiksi, koska todellisuus ei koostu reaaliluvuista, ja tämä teos vittuilee systeemille, joka on pyöristänyt "ylijäämäluvut" pois yhteiskunnan normaalijakaumasta. Ylijäämäluvut viittaavat marginaalitapauksiin, mediaanista poikkeaviin ihmiskohtaloihin, joiden olemusta tämä tutkielma yrittää valottaa.

Teos käy läpi kuusi erilaista ihmisyyden marginaalia, ja muodostaa näin mukavasti etenevän temaattisen kokonaisuuden. Jännite syntyy herkkien ja monimukaisten, sielujaankin epäilevien, repaleisten, tuntevien ihmisten ja heidän elämiä vain binäärikoodin kautta datana hahmottavan kylmän koneiston välille.

"Asiasta tulee fiktiota jos siitä kirjoitetaan vaihtoehtomediaan" - kunkin kappaleen alussa mainitaan ironisesti jokin lammaslaumaa paimentava teesi. Unenomaisuuden ja selkeän vuorottelulla, teos käsittelee mm. hulluutta, syrjäytyneisyyttä, vapaata rakkautta, koulukiusaamista, kiakkovierasjuhlia, itsetuhoisuutta ja yleisesti ihmisen elämää ja osaa filosofisesti. Vaikka kaikkea epäillään aika synkissä tunnelmissa, maalaa kerronta jonkinlaisen valokehän aidon ihmisyyden päälle.

Kirjan ulkoasu on varsin kaunis, ja sivuille on siroteltu myös visuaalista ilmaisua, joka tukee osuvasti runoutta. Susinukke Kosola on itse kirjoittanut, kuvittanut ja taittanut kirjan, ja julkaissut sen anarkistisen Kolera -kustantamon kautta. Teos on saanut hyvää palautetta (Voima-lehdessä: 5/5) ja valittu toiselle sijalle eräässä esikoiskirja-raadissa Helsingin kirjamessuilla.

Harvoin runokirjaa tekee mieli lukea uudestaan, mutta nyt jäi sellainen fiilis. Tässä riittäisi vielä pureksittavaa.

4/5